TUTUSTUTAAN

MINÄ OLEN LIISI

Tämä kuva otettiin silloin, kun minun ja Pekka Jokirannan neljä ensimmäistä yhteistä vuosikymmentä tulivat täyteen.

Lue lisää elämästäni ja perheestäni -->

Tervetuloa Liisi Jokirannan sivuille

Näillä sivuilla tutkitaan yhdessä. mitä asiaa Jumalalla on meille. Sen voi lukea Raamatusta. Kaikkein tärkein asia, ykkösasia, on jumalattoman vanhurskaus. Ykkösasia -->

Miksi Jeremia näki mantelipuun oksan?

Koska mantelipuu on hepreaksi saqed. Sana liittyy verbiin saqad 'valvoa'. Jumala lupaa, että hänen sanansa pitää paikkansa. Hän valvoo itse sen täyttymistä.

Kutsumuksena avata Raamatun sanomaa

Liisi Jokiranta on teologi, eläkkeellä oleva lehtori, joka edelleen toimii Suomen Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen sopimusperusteisena työntekijänä. Liisi on kirjoittanut selityksiä useisiin Raamatun kirjoihin. Tutustu kirjoihin -->

Mitä voi löytää näiltä sivuilta?

Liisi Jokirannan raamattuopetuksiin pääset linkeistä vasemmalta tai välilehtipalkista. Voit lukea niitä teksteinä tai kuunnella mp3-äänitteinä.

Äänitearkisto avattu

Äänitearkisto sisältää äänitteitä 1990-luvun alusta lähtien. Ensimmäiset yhdeksänkymmentä mp3-muotoista äänitettä löytyvät tästä. Äänitteitä on tulossa lisää.