

MINÄ OLEN LIISI

Tämä kuva otettiin silloin, kun minun ja Pekka Jokirannan neljä ensimmäistä yhteistä vuosikymmentä tulivat täyteen.
Näillä sivuilla tutkitaan yhdessä. mitä asiaa Jumalalla on meille. Sen voi lukea Raamatusta. Kaikkein tärkein asia, ykkösasia, on jumalattoman vanhurskaus. Ykkösasia -->
Miksi Jeremia näki mantelipuun oksan?
Koska mantelipuu on hepreaksi saqed. Sana liittyy verbiin saqad 'valvoa'. Jumala lupaa, että hänen sanansa pitää paikkansa. Hän valvoo itse sen täyttymistä.
Liisi Jokiranta on teologi, eläkkeellä oleva lehtori, joka edelleen toimii Suomen Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen sopimusperusteisena työntekijänä ja kustannusosakeyhtiö Uuden Tien Avain Raamattuun
Liisi Jokirannan raamattuopetuksiin pääset linkeistä vasemmalta tai välilehtipalkista. Voit myös lukea Aarne ja Leena Huiman lyhyen päivittäisen raamatuntutkistelun vihreiden niittyjen maisemassa tai C. F. W. Waltherin pääsiäissaarnan 1800-luvulta. Videolla voit tavata Liisin ja muita painavia sanojia Café Raamatussa, TV7:n nettitelevisiossa.
Äänitearkisto sisältää äänitteitä 1990-luvun alusta lähtien. Ensimmäiset yhdeksänkymmentä mp3-muotoista äänitettä löytyvät tästä. Äänitteitä on tulossa lisää.