• Jumalalla on ihmiskuntaa varten iankaikkinen armopäätös. Hän on ilmoittanut sen toteuttamisesta profeetoilleen ja apostoleilleen lähes kahdentuhannen vuoden aikana. Hän on pannut armopäätöksensä täytäntöön hyväksi näkemällään tavalla Jeesuksessa Kristuksessa ja toteuttaa sen loppuun asti. "Jo ennen maailman perustamista hän oli valinnut meidät olemaan pyhiä ja nuhteettomia hänen edessään rakkaudessa. Hän oli jo silloin määrännyt meidät lapseuteen, yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, tehden tämän hyväksi näkemällään tavalla sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa... Hyväksi näkemänsä päätöksen mukaan hän on aikojen täyttyessä toteuttava armotaloutensa. (Ef. 1:4-10).
• Jumalan pelastussuunnitelma on ehdottoman Kristus-keskeinen. Pelastuksemme on Kristuksessa; Kristus on pelastuksemme. "Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa. Taivaan alla ei ihmisille ole annettu muuta nimeä, jossa meidän on tultava pelastetuiksi." (Apt. 4:12.)
• Ihminen ei itse kykene tekemään mitään päästäkseen synnin vallasta, Jumalan lain langettamasta tuomiosta, Perkeleen sitovasta otteesta ja iankaikkisesta kuolemasta eli kadotuksesta. "Onhan kirjoitettu: 'Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoaakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat poikenneet pois, aivan kaikki käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä on hyvää, ei ainoaakaan.'" (Rm. 3:10-12, 23; Ps. 14:1-3; 53:2-4.)

• Kysymys tahdon vapaudesta liittyy käsitykseemme synnistä. Jos omaksumme Raamatun näkemyksen ihmisen perinpohjaisesta turmeluksesta, jota nimitämme perisynniksi, kysymys tahdon vapaudesta ratkeaa itsestään. Järkemme ja tahtomme ovat Raamatun mukaan niin turmeltuneet, ettemme edes etsi Jumalaa, eikä meillä ole kykyä tehdä sitä, mikä on hyvää pyhän Jumalan edessä. Meissä asuvasta ja meihin piintyneestä pahuudesta puhuvat mm. seuraavat raamatunkohdat: Mt. 15:19; Mk. 7:21; Rm. 3:10-12, 23; 5:12-19; Ps. 51:7.
• Emme yhdy Rooman kirkon kantaan, jonka mukaan ihmisen järki ja tahto eivät ole kokonaan turmeltuneet. Sen vuoksi katolinen kirkko opettaa, että ihmisen voi itse osallistua pelastukseensa. Emme yhdy myöskään niiden uskonnollisten yhdyskuntien opetukseen, joiden mukaan perisyntiä ei ole, koska sitä sanaa ei mainita Raamatussa. Jos ihminen ei ole kokonaan synnin turmelema ja jos perisynti ei ole ihmisen varsinainen pääsynti, on teoriassa mahdollista toimia itse pelastuksensa hyväksi. Niinpä voidaan korostaa ihmisen ansioita tai ratkaisuja tavalla, jossa Kristus jää vain sivurooliin. Perisynnin kieltäminen johtaa jopa synnittömyysoppeihin.
• Raamatun mukaan olemme syntiinlankeemuksen jälkeen sidotut synnin tekemiseen.
• Järki vaatii aina suorituksia, tiettyjen tavoitteiden täyttämistä. Järki myös puolustaa vääriä tekojamme ja valintojamme. Järkemme ei koskaan ohjaa meitä evankeliumin tuntemiseen. Evankeliumi ei ole ihmisjärjen mukainen. Se avautuukin vain uskolle.
• Synnin tahtominen ja Jumalan vastustaminen on luontaista ihmisen "lihalle". Lihalla tarkoitetaan ihmisen persoonaa ja olemusta sen syntisessä, Jumalaa vastustavassa tilassa. "Turmeltuneen luonnon mielihän on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu tottelemaan Jumalan lakia, eikä se voikaan. Turmeltuneen luontonsa hallitsemat eivät voi olla Jumalalle otollisia." (Rm. 8:7-8.)
• Tekomme ovat Jumalan tahdon vastaisia. "Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä, ja että kaikki heidän sydämensä hankkeet ja ajatukset olivat kaiken aikaa vain pahoja" (1. Ms. 6:5).
• Sydämemme on paha: "Sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureus, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisästä ja saastuttaa hänet." (Mk. 7:21-23.) "Petollinen on sydän yli kaiken ja pahanilkinen. Kuka voi sen tuntea?" (Jer. 17:9.)
• Jumalan näkökulmasta olemme kuolleet rikoksiimme ja synteihimme (Ef. 2:1).
• Ihmisellä on jossakin määrin vapaa tahto yhteiskunnallisissa ja järjelle alistetuissa asioissa. Tältä pohjalta on mahdollisuus toteuttaa yhteiskunnallista vanhurskautta. Joku voi olla "hyvä ihminen" yhteiskunnan näkökulmasta. Kukaan ei kuitenkaan ole hyvä Jumalan edessä, sillä yksikään ihmisen ei täytä hänen vaatimustaan. Hän tahtoo meidän olevan hänen kaltaisiaan (Mt. 5:48; 1. Pt. 1:16).

• "Kun Pyhä Henki kääntymyksessä vetää ihmistä luokseen, Jumala tekee vastahakoisista ja haluttomista ihmisistä halukkaita." "Ennen ihmisen kääntymystä on siis olemassa vain kaksi vaikuttavaa syytä, Pyhä Henki ja Jumalan sana. Sana on Pyhän Hengen väline, jota käyttäen hän saa aikaan kääntymyksen. Ihmisen on kuunneltava sitä sanaa, mutta hän ei voi ottaa sitä uskossa vastaan omin voimin, vaan ainoastaan Jumalan, Pyhän Hengen, armon vaikutuksesta." (Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje.)
• "Jokainen, jonka Isä antaa minulle, tulee minun luokseni - - Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, vedä häntä." (Jh. 6:37, 44; Jh. 15:16, 19; 1. Tim. 1:12-16.)

• Ihminen voi vastustaa Jumalan Pyhää Henkeä ja jäädä osattomaksi pelastuksesta. "Te niskurit, sydämeltä ja korvilta ympärileikkaamattomat, aina te vastustatte Pyhää Henkeä, kuten teidän isänne, niin tekin" (Apt. 7:51).
• Sen tähden taivaassa kiitetään pelastuksesta ainoastaan Jumalaa. Kadotuksessa kukin syyttää vain itseään. (Fil. 2:12-14.)

• pelastukseen: elämään yhteydessään nyt ja ikuisesti
• vapauteen meidät synnin hallinnasta, lain tuomiosta, Perkeleen otteesta ja iankaikkisen kuoleman kauhusta
• voidakseen tehdä meille hyvää
• toteuttaakseen meissä iankaikkisen armopäätöksensä.

• Hän esittää "yleisen kutsun": puhuttelee ihmisiä luonnossa, maailman ja historian tapahtumissa, erilaisissa elämänkohtaloissa, omassatunnossa.
• Hän esittää erityisen, henkilökohtaisen kutsun: puhuttelee ihmistä sanallaan ja sakramenteissaan, jotka Pyhä Henki tekee eläviksi.
• Jumala esittää kutsunsa yleensä toisten ihmisten välityksellä.

• Sitä aikaa, jolloin Jumala erityisesti kutsuu ihmistä, sanotaan etsikkoajaksi (Jes. 55:6; 2. Kr. 6:1-2).

• Voimme sanoa profeetta Jeremian tapaan: "Herra, sinä olet taivutellut minua, ja minä olen taipunut. Sinä olet tarttunut minuun ja voittanut." (Jer. 20:7.)
• Voimme myös hylätä Jumalan kutsun. "Sen tähden Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne" (Hebr. 3:7-8). "Kristuksen työtovereina me kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää Hän näet sanoo: 'Oikealla hetkellä minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut.' Nyt on oikea hetki, nyt on pelastuksen päivä." ( 2. Kr. 6:1-2).

• Ihminen alkaa etsiä kristillisyydestä elämäänsä tarkoitusta, sisältöä ja päämäärää.
• alkaa ehkä rukoilla ja lukea Raamattua - kuitenkin yleensä salassa.
• Hänelle tulee tarve muuttaa elämäntapansa, sillä jokaisella on tietynlainen mielikuva uskovan elämästä.
• Hän tahtoo tulla paremmaksi ihmiseksi (esim. Lk. 18:18-27).
• Hän rakastaa usein lakihenkisyyttä, kunhan vaatimukset eivät ylitä hänen suorituskykyään.
• Hän uskoo itseensä ja muuttumiseensa.
• Hänen on helppo uskoa uskontunnustuksen 1. ja 3. uskonkappaleeseen: Jumalaan ja Pyhään Henkeen. Toinen uskonkappale, jossa puhutaan Jeesuksen täytetystä työstä, on hänelle sen sijaan vieras.
• Tässä vaiheessa hän voi olla kypsä "antamaan elämänsä Jeesukselle", "tekemään uskon ratkaisun".
• Jos hän kuuntelee lakihenkistä julistusta (ei lain julistusta, joka synnyttää synnintunnon), se saattaa vahvistaa hänen minäkeskeistä suorituskristillisyyttään tai koko touhu alkaa tympäistä häntä.
• Jos hän kuuntelee tervettä julistusta, hän alkaa nähdä syntejään. Siitä seuraa sisäinen kamppailu syntejä vastaan, sillä ihmisillä on yleensä sellainen käsitys, että synnistä voi päästä eroon, jos oikein tahtoo ja yrittää. Viimeisenä keinona pidetään rukousta. Uskotaan, että ainakin Jumalan avulla on mahdollista muuttua paremmaksi.
• Vähitellen totuus alkaa paljastua.

• Jumalan sana näyttää Pyhän Hengen vaikutuksesta, minkälainen ihminen on Jumalan edessä.
• Lain vaatimus ei kohdistu ainoastaan ulkonaiseen elämäämme, vaan sydämeemme.
• Tajuamme, ettemme pysty vapautumaan synneistämme (Lk. 18:9-14).
• Aikaisemmin olemme saattaneet kokea luonnollista synnin häpeää: murhetta itsekunnioituksen, oman uran, toisten edessä paljastumisen tms. tähden.
• Nyt alamme tajuta Jumalan pyhyyttä ja syyllisyyttämme Jumalan edessä.
• Aikaisemmin olemme nähneet elämässämme erehdyksiä ja puutteita. Nyt näemme synnin, joka asuu meissä, on piintynyt meihin.
• Olemme suhteessa syntiimme voimattomia ja avuttomia Jumalan edessä.
• Kadotus avautuu eteemme todellisena mahdollisuutena, suorastaan väistämättömyytenä.

• Vakuuttuminen synnistä liittyy ihmisen ymmärrykseen: ihminen tietää rikkoneensa Jumalaa vastaan.
• Synnintunto voi koskea myös tunnetasoa hyvinkin syvästi.
• Tahtonsa kokee voimattomaksi.
• Raamattu käyttää heräämisestä monia ilmaisuja, esim.: "Joka on [hengessä] köyhä, jolla on särjetty henki, ja joka vapisee minun sanani edessä" (Jes. 66:2). "Joilla on särjetty ja nöyrä henki" (57:15).

• Parannus ja kääntyminen tarkoittavat kreikan kielessä mielenmuutosta.
• "Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen." (Augsburgin tunnustus.)

• "Katumus on omantunnon todellista kauhistumista, kun ihminen tuntee Jumalan vihastuvan synnin tähden ja on murheissaan siitä syystä, että on tehnyt syntiä. Tämä katumus syntyy siten, että Jumalan samalla nuhdellaan synneistä." (Augsburgin tunnustuksen puolustus.)
• Katumuksemme on riittävä silloin, kun se johtaa meidät tunnustamaan syntimme, ei vain suullamme, vaan sydämellämme (esim. "tuhlaajapoika", Lk. 15: 21).
• Katumuksella ei voi ansaita Jumalan armoa. Sekä Pietari että Juudas katuivat tekoaan. Usko erottaa heidän katumuksensa toisistaan.
• Jos parannus olisi pelkkää katumusta, se johtaisi ihmisen epätoivoon.

• Yleinen rippi on seurakunnan yhteinen synnintunnustus jumalanpalveluksessa ja sitä seuraa yleinen synninpäästö.
• Salaripissä tunnustamme Jumalalle syntimme omassa rukouksessamme.
• Rakkaudenripissä pyydämme anteeksi lähimmäisiltämme ja korvaamme aiheuttamamme vahingon.
• Yksityisripissä tunnustamme syntimme Jumalalle "rippi-isän" läsnä ollessa ja hän julistaa meille synnit anteeksi eli synninpäästön. Otamme synninpäästön häneltä niin kuin itse Jumalalta, emmekä epäile, vaan uskomme vakaasti, että syntimme on tällä päästöllä anteeksiannettu Jumalan edessä taivaassa (Jh. 20:22-23; Vähä katekismus). Rippi-isälle tunnustamme ne synnit, "mitkä tiedämme ja sydämessämme tunnemme" (Luther). Jumala antaa meille anteeksi kaiken, senkin, mitä emme tiedä emmekä muista. "Jos me tunnustamme syntimme, Jumala on uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä"

• Usko on luottamista Jumalan sanaan.
• Uskosta tulee "sydämen uskoa", kun tulemme synteinemme Jeesuksen luo. "Tässä onkin elävän ja kuolleen uskon välinen ero. Kuollut uskokin tulee kyllä vierailulle Kristuksen luokse, mutta ei tunnustamaan syntejään eikä taistelemaan niitä vastaan." (Hallesby)
• "Myös opetetaan, ettei tässä puhuta sellaisesta uskosta, joka on perkeleilläkin ja jumalattomilla, jotka uskovat Kristuksen kärsimyksen ja kuolleistanousemisen tapahtumat, vaan että tässä puhutaan todellisesta uskosta: uskotaan, että me Kristuksen kautta saamme armon ja syntien anteeksiantamuksen" (Augsburgin tunnustus).

• Usko ei ole ihmisen suoritus tai ominaisuus, kyky tai saavutus. Se on Jumalan lahja (Apt. 3:16).
• Usko syntyy Jumalan sanan, erityisesti evankeliumin, kuulemisesta (Rm. 10:17; Apt. 4:4; 14:1; 15:7; 28:24).
• Uskon syntymisen vaikuttaa Pyhä Henki joka tekee sanan eläväksi (Jh. 6:63).

• Toisaalta kaikki saadaan vain uskoen, toisaalta usko ei ole mitään. Ainoa merkittävä on Jeesus Kristus, johon uskossa panemme turvamme.
• Sillä ei ole merkitystä, onko usko heikko tai vahva. Tärkeintä on, mihin usko kohdistuu.
• Usko itsessään on vain väline, "tyhjä käsi", jolla Jumalan lahja otetaan vastaan.

• Aitoa parannusta seuraa elämänmuutos.
• "Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä" (Augsburgin tunnustus).

• Jeesus on elänyt synnittömän elämän ja täyttänyt täydellisesti Isän tahdon Hän on tehnyt sen meidän vanhurskauttamisemme tähden. (Jes. 50:8; Hepr. 4.15; Mt. 26:39.)
• Jeesus on ottanut meidän syntimme omaksi syykseen, niin kuin hän olisi ne tehnyt (Jes. 53:6; 1. Piet. 2:24). Hänestä tuli syyllinen meidän sijastamme ja hän kärsi Jumalan lain määräämän tuomion ja rangaistuksen meidän puolestamme (esim. Jes. 53:3-7).
• Jeesuksen elämä ja kuolema ovat meidän vanhurskaudeksemme. "Niinpä siis, kuten yhden ihmisen lankeemus [on koitunut] kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko [koituu] kaikille ihmisille vanhurskaudeksi ja elämäksi. Sillä kuten yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet on todettu ja julistettu syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet luetaan vanhurskaiksi." (Rm. 5:18-19.)

• Raamattu käyttää vanhurskauttamisesta aina oikeustermejä. Siksi puhumme forenssisesta vanhurskauttamisesta (forenssisella tarkoitetaan oikeudellista, oikeudenkäyntiä, tuomioistuinta koskevaa).
• Vanhurskauttaminen tapahtuu Suuren Tuomarin edessä taivaassa ("taivaan tuomiotorilla"), ei meidän sydämissämme.

• Raamatun mukaan Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (Rm. 4:5), sen, jolla ei ole mitään ansioita tuotavana Jumalalle. Jeesus sanoo: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Minä en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen." (Lk. 5:31-32.)
• Syntisen, ihmisen toivo on vain Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on Puolustajamme Isän edessä. (1. Jh. 2:1; Hepr. 9:24). Jeesuksen tähden Jumala antaa meille kaikki syntimme anteeksi. Meitä ei enää syytetä mistään (1. Jh. 1:7, 9; Kol. 2:13-14). Olemme vapaat.
• Koska anteeksianto tulee osaksemme Jeesuksen tähden, se on varma.
• Pelastusvarmuutemme perustuu Jumalan sanaa, evankeliumiin, ei tunteisiimme tai kokemuksiimme.

• Jumala lukee hyväksemme Jeesuksen vanhurskauden, hänen pyhyytensä ja puhtautensa. Hän lukee hyväksemme sellaista, mitä meissä ei ole, ja mitä emme voi itse saada aikaan. Sama asia ilmaistaan muillakin tavoilla: meidät julistetaan, luetaan, katsotaan vanhurskaiksi (Rm. 3-5).
• Vanhurskaus annetaan täydellisenä (Room 5:1). Olemme täydellisen vanhurskaat eli pyhät ja puhtaat Jumalan edessä, Jeesuksessa.
• Vanhurskaus ei tule meistä itsestämme. Se tulee ulkopuoleltamme, Jumalalta.
• Jumalalta tuleva vanhurskaus on Jeesuksen vanhurskautta (1. Kr. 1:30). Jeesus Kristus itse on meidän vanhurskautemme (1. Kr. 1:30). Siksi puhumme vieraasta vanhurskaudesta. Me annamme hänelle kaiken syyllisyytemme ja pahuutemme ja hän antaa meille vanhurskautensa. Tätä on totuttu sanomaan autuaaksi vaihtokaupaksi.
• Jumala ei tee meitä vanhurskaiksi niin, että meidän luontomme muuttuisi. Olemme edelleen syntiset, mutta meidän syntiämme ei lueta syyksemme, koska Jeesus on jo kuollut sen tähden (Ps. 32:1-2).
• Olemme samalla kertaa vanhurskaat ja syntiset (simul iustus et peccator). Jumalan edessä Jeesuksessa olemme vanhurskaat, uskossa. Itsessämme olemme edelleen syntiset, hautaan asti. Jeesuksessa Kristuksessa me olemme uusi luomus (2. Kr. 5:17). Ihmisinä meissä on edelleen jäljellä sama turmeltunut luonto kuin ennenkin. Uusi ja vanha sotivat toisiaan vastaan elämämme loppuun asti (Gal. 5:17; Rm. 7:15). Tästä voit lukea enemmän kohdasta Uusi elämä Jeesuksessa.
• Vanhurskauttamisessa ihmisen hyväksi luetaan sellaista, mitä hän ei ole, ja mitä hän ei voi itse saada aikaan. Roomalaiskatolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä monissa pyhitysliikkeissä on vallalla sellainen oppi, että vanhurskauttamisessa todetaan ja vahvistetaan se, mitä ihminen oman ansiollisuutensa varassa on. Sellainen käsitys on mahdollinen, jos hylätään ihmisen täydellinen turmelus.

• Täydellinen vanhurskaus saadaan vain uskomalla Jumalan sanaan. "Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi" (1. Ms. 15:6).
• Se on uskosta, jotta se olisi armosta (Rm. 4:16). Näin se on jokaisen ulottuvilla.

• "Armosta te olette pelastetut uskon kautta. Se ei ole teidän oma aikaansaannoksenne, vaan se on Jumalan lahja, eikä se ole teoista, ettei kukaan kerskaisi." (Ef. 2:8-9.)
• Vanhurskaus on Jumalan lahja (Rm. 3:23-24).

Vanhurskauttaminen tapahtuu
yksin uskosta (Room 1:17)
yksin armosta (Rm. 3:24)
yksin Kristuksen tähden (1. Kr. 3:11)
yksin Raamatun sanan perusteella (Rm. 4:3).

• Raamattu ja tunnustuskirjat puhuvat uudestisyntymisestä kasteessa (Jh. 3:3-5; Tiit. 3:4-5), mutta ne puhuvat uudestisyntymisestä myös sanan välityksellä. "Vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, teillä ei kuitenkaan ole monta isää. Minähän teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa." (1. Kr. 4:15.) "Tehän olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta." (1. Pt. 1:23.) " Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luotujensa esikoisia." (Jk. 1:18.)
• Uudestisyntyminen on sama asia kuin vanhurskauttaminen, vain toiselta näkökulmalta katsottuna. Vanhurskauttamisessa korostuu Kristus meidän puolestamme (Christus pro nobis), uudestisyntymisessä Kristus meissä (Christus in nobis). Vanhurskauttaminen ja uudestisyntyminen kuuluvat ajallisesti ja sisällöllisesti yhteen, niin ettei toista voi olla ilman toista.
• Yksinkertaisesti ilmaistuna: uudestisyntyy saadessaan kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen sovituskuoleman tähden. Ilmestyskirjassa kuvataan perille päässeiden joukkoa: "He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." (7:14.) "Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi oikeus syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin." (22:14.)
• Uudestisyntyminen merkitsee uuden elämän alkamista uskossa Jeesukseen. Sen vaikuttaa Jumalan Pyhä Henki.
• "Kun Jumala vanhurskauttaa meidät, hän synnyttää meihin uuden elämän. Tämä on hengellisesti kuolleen uudestisyntyminen." (Kristinoppi.)
• Apostoli Johannes kuvaa ensimmäisessä kirjeessään uudestisyntynyttä eli Jumalasta syntynyttä ihmistä näin: "Jos te tiedätte, että Hän on vanhurskas, te ymmärrätte, että myös jokainen, joka tekee vanhurskautta, on Jumalasta syntynyt." (2:29.) " Kukaan Jumalasta syntynyt ei tee [jatkuvasti] syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei saata elää synnin harjoittajana, koska on Jumalasta syntynyt." (3:9.) "Rakkaani, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan." (4:7.) "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt." (5:1.) "Kaikki, mikä on Jumalasta syntynyt, voittaa maailman. Tämä on se voitto, joka on voittanut maailman, meidän uskomme." (5:4.) "Me tiedämme, ettei kukaan Jumalasta syntynyt elä synnissä, vaan Jumalasta syntynyt valvoo itseään, eikä se Paha saa otetta häneen." (5:18.)

Takaisin