IHMINEN - JUMALAN KUVAKSI LUOTU
Liisi Jokiranta

Ihminen on Jumalan luoma
  • Kolmiyhteisen Jumalan päätös: "Tehkäämme ihminen - -" (1. Ms. 1:26).
  • "Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen, puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, ja niin ihmisestä tuli elävä olento" (1. Ms.2:7).
  • Jumala loi ihmisen "kuvaksensa, kaltaiseksensa" (1. Ms.1:26).
Kristittyinä tiedämme, mikä on meidän alkuperämme ja päämäärämme. Olemme lähtöisin Jumalan kädestä ja palaamme hänen luokseen. Se tietäminen on meille ehdottoman tärkeää elämän tarkoituksen ja mielekkyyden tähden.

Ihmisellä on arvo Jumalan hänelle antamana
  • Ihmisellä on erityinen arvo vain, koska hänet on luotu Jumalan kuvaksi.
  • Ihminen on ihminen vain suhteessa Jumalaan. Tässä on ihmisen erityislaatuisuus kaiken luomakunnan keskellä.
  • Ihmisestä on tullut ihminen, itsensä tiedostava ja itseään ohjaava persoona silloin, kun Jumala on luonut hänet suhteeseen kanssaan ja sanonut hänelle "sinä".
  • Ihminen saa arvonsa vain Jumalasta käsin, Jumalan hänelle lukemana (Tiililä).
  • Huomaa, että arvomme perustuu Jumalaan, ei esim. tehokkuuteemme, lahjakkuuteemme, terveyteemme, saavutuksiimme tms.
Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi
  • Jumala loi ihmisen kuvakseen, kaltaisekseen (1. Ms. 1:26-27). Se ei tarkoita, että olisimme Jumalan näköisiä, vaan sitä puhtautta, joka on Jumalassa itsessään. Jumalan kuva meissä särkyi syntiinlankeemuksessa.
  • Palautuminen Jumalan kuvaksi alkaa syntisen vanhurskauttamisessa ja uudestisyntymisessä, jonka saa aikaan Pyhä Henki evankeliumin välityksellä. (1. Kr. 15:49, 2. Kr. 3:18.) Jumalan alkuperäinen suunnitelma toteutuu täydellisesti taivaassa (1. Jh.3:2).
Jumalan kuva näkyy ihmisessä langenneenakin
  • Ihminen on persoona.
  • Ihminen voi rakastaa persoonallisella tavalla.
  • Ihmiset voivat olla yhteydessä toisiinsa käyttäen sanoja.
    Jumalakin ottaa ihmiseen yhteyttä sanoin, Raamatussa.
  • Ihminen on moraalinen olento. Hänellä on omatunto, kyky tuntea syyllisyyttä Jumalan edessä ja kantaa vastuuta.
  • Ihminen on luotu luomakunnan herraksi, viljelemään ja varjelemaan maata, kantamaan vastuuta luonnosta, yhteiskunnasta, koko maapallosta, toisin sanoen koko inhimillisestä kulttuurista (1. Ms. 2:15).
  • Ihminen on iankaikkisuusolento.
Ihmisen elämän tarkoitus
  1. Rakastaa ja palvella Jumalaa
  2. Rakastaa ja palvella lähimmäistään
  3. Kunnioittaa ja kehittää itseään
  4. Viljellä ja varjella luontoa (vastuu yhteiskunnasta ja ympäristöstä)
Omatunto
  • Omatunto merkitsee"yhdessä tietämistä" (ett samvete, das Gewissen, conscience).
    Omantunnon toiminta perustuu tietoon (yliminän toiminta perustuu tunteeseen). "Omatunto harjoittaa kontrollia mieluummin järjellä kuin tunteilla" (Syvänne).
  • Vanhassa testamentissa puhutaan usein sydämestä, kun tarkoitetaan omaatuntoa (1. Sam. 24:6; 25:31; 2. Sam. 24:10; 1. Kun. 8:38).
  • Omatunto on yleisinhimillinen. Kaikilla ihmisillä on omatunto uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta (Rm. 2:14-16; 2. Kr. 4:2).
  • Omatunto sitoo ihmisen Jumalaan. Omassatunnossaan ihminen on aina Jumalan edessä. Tässä merkityksessä Jumala ilmoittaa itsensä ihmisille omassatunnossa (yleinen ilmoitus).
    "Omantunnon toiminta osoittaa meille, että joka hetki olemme Jumalan kasvojen edessä" (Kristinoppi).
  • Omaantuntoon liittyy ihmisen moraalinen vastuu Jumalan ja ihmisten edessä.
  • Omantunnon vaatimukset ovat ihmiseen sisään kirjoitettuina (ns. luonnollinen laki), joskin hämärtyneinä, koska niihin vaikuttaa ihmisen turmelus ja ympäristötekijät.
    Kristillinen omatunto saa sisältönsä Jumalan sanasta.
  • Omatunto toimii tehtyjen tekojen arvostelijana tai tuomitsijana. Siinä merkityksessä omatunto on lahjomaton tuomari. Ihminen ei voi sitä herrana hallita. Omatunto hyväksyy tietyt teot. Omatunto myös kehottaa tai varoittaa ennen tekoa.
  • Omatunto on myös uskonnollisen vakaumuksen synnyttämä tietoisuus (Rm. 13:5; 1. Pt. 2:19-20). "Tässä seison, enkä muuta voi." (Luther)
  • Omaatuntoa sanotaan heikoksi, kun joku puutteellisen tiedon vuoksi tuntee aiheetta omantunnon ristiriitoja (esim. uhrilihan syönti, 1. Kr. 10:28-29; 8:9-13).
  • Paha omatunto merkitsee syyllisyyden kokemista ennen muuta Jumalan edessä tiettyjen asioiden tähden (Hepr. 10:22).
  • Omatunto voi pimentyä tai paatua (Rm. 1:18-21, 28).
  • Hyvä omatunto saadaan vain syntien anteeksiannossa. Elävä usko ja hyvä omatunto kuuluvat yhteen. (1. Tim.1:15; 3:9; Apt. 24:16.)
  • Sairas omatunto liittyy ankaraan yliminään ja synnyttää syyllisyydentunteita epämääräisistä, usein tiedostamattomista asioista. Sairaan omatunnon ääni ei perustu tietoon vaan tunteisiin.
Syntiin langennut ihminen

Ihmisen alkutila
  • Ihmisellä oli paratiisissa ns. alkuvanhurskaus: Ihminen tunsi Jumalan, rakasti Jumalaa ja uskoi Jumalaan.
  • Ihmisen tila oli Lutherin mukaan lapsen viattomuutta, jonka piti kehittyä miehen viattomuudeksi. Tämä muutos olisi merkinnyt siirtymistä luonnollisesta elämästä hengelliseen elämään. Aadamin tahto oli oikea mutta epätäydellinen.
Pahan alkuperä
  • Jumala ei ole luonut eikä tahtonut pahaa. Pahan alkuperä ei ole Jumalassa.
  • Jumala loi maailmaan vapauden, mikä teki pahan mahdolliseksi. Paha ei ole ollut olemassa ikuisesti eikä tule olemaan ikuisesti.
Persoonallinen paha
  • Kaiken pahan taustana ja lähtökohtana on persoonallinen paha, saatana.
  • Nimi saatana (hepr. satan ) merkitsee vastustajaa, oikeuskielessä tuomioistuimen syyttäjää (Job. 1:6-12; 2:1-7; Sak. 3:1; 1. Aik. 21:1; 2. Sam. 24:1).
    Nimi perkele eli paholainen (käännös kreikan sanasta diábolos, tulee verbistä diabálloo, heittää sikin sokin, syyttää, ilmiantaa, kannella). Diabolos merkitsee henkilöä, joka esittää syytöksen tai epäilyksen lähimmäisestään, usein toisen selän takana.
    Näiden lisäksi sielunvihollisella on monia muitakin nimiä Raamatussa, esim. kiusaaja (1. Ms. 3; Mt. 4:3), tämän maailman ruhtinas (Jh. 16:11), ilmavallan hallitsija (Ef. 2:2), Paholainen (Mt. 13:19), Beelsebul, riivaajien päämies (Mt. 10:25), käärme (Ilm. 12:15), lohikäärme (Ilm. 12:9).
  • Saatana on laadultaan täysin jumalanvastainen: valehtelija ja valheen isä (Jh.8:44), murhaaja (Jh. 8:44), täynnä vihaa (Ilm. 12:12), pimeys (Apt. 26:18).
  • Saatanan pyrkimyksenä on tuhota Jumalan tahto ja teot Hänen toimintansa on suunnitelmallista. Hän tahtoo itse tulla jumalaksi. Hän orjuuttaa ihmisen välineekseen ja tuhoaa hänen henkensä, sielunsa ja ruumiinsa ajallisessa elämässä ja iankaikkisesti.
  • Saatanan motivaationa on ylpeys ja itsensä korottaminen.
  • Saatanan valta on rajoitettua ajallisesti. Hän ei voi tehdä mitään ohi Jumalan (Ilm.12:12, 20:10). Hän on "Jumalan perkele", "Jumalan kahlekoira" (Luther).
Syntiinlankeemus (1. Ms. 3)

Syntiinlankeemukseen johti:
  • Jumalan sanan kyseenalaistaminen: "Onko Jumalan todella sanonut?"
  • Halu tulla Jumalan vertaiseksi: "Teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan" (-92).
  • Usko kuolemattomuuteen: "Ette suinkaan kuole"
Maailmassa olevaa pahaa ei voida selittää ilman historiassa tapahtunutta syntiinlankeemusta.
Perisynti
  • Perisyntiä ei sanana mainita Raamatussa, mutta tällä sanalla kuvataan Raamatun syntikäsitettä (Ps. 51:7; Mt. 15:19; Rm. 5:12-19, 3:9-18, 7:14-21).
  • Tunnustuskirjat määrittelevät perisynnin: "Edelleen seurakuntamme opettavat, että Adamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan." (Augsburgin tunnustus.)
  • Perisynti on ihmisen pääsynti, ei vain synnin taipumus.
  • Perisynnin syyllisyys saadaan anteeksi kasteessa (Apt. 22:16).
    Käsitys perisynnistä vaikuttaa ratkaisevasti käsitykseen ihmisen pelastumisesta.
Synnin olemus
  • Synti on olemukseltaan aina syntiä Jumalaa vastaan. Kaikki synti on 1. käskyn rikkomista.
  • Synti on kapinaaJumalaa vastaan.
  • Se on sydämen luopumista Jumalasta.
  • Se on ihmisen väärä perusasenne, sydämen, sisimmän, tila.
  • Ihmisen pahuutta, josta hän on vastuussa Jumalalle (Mt. 12:33-37).
  • Epäuskoa: ihminen ei tahdo uskoa Jumalaan ja hänen sanaansa.
    Epäusko on suurin synti, koska se estää ihmistä omistamasta anteeksiantoa, Rm. 2:5.
  • Synti ilmenee vääränä mielenlaatuna (esim. itsekkyytenä, ylpeytenä, kateutena), ajatuksina, sanoina, tekoina, elämäntapana (Mk. 7:20-23, Mt. 5:21-22, 27-28).
  • Voidaan puhua myös olemussynneistä ja tekosynneistä. Jälkimmäisiin kuuluvat myös laiminlyönnit.
  • Synti ei ole vain este Jumalan ja ihmisen välissä, joka voidaan tavalla tai toisella poistaa. Se on niin todellista syyllisyyttä Jumalan edessä, että se johtaa lopulta iankaikkiseen kadotukseen ilman uskon vanhurskautta.
  • "Syvin ja kauhistuttavin synninhätä on tavattavissa syyllisyyssynnin ja olemussynnin yhtymisessä." (Tiililä.)
Synnin seuraukset

Ajalliset seuraukset
  • Synti vahingoittaa aina ihmistä itseään. "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää" (Gal. 6:7).
  • Synti rikkoo ihmissuhteita.
  • Synti vaikuttaa kanssaihmisiimme (Hepr. 12:15, Rm. 1:32).
  • Synti vaikuttaa myös luontoon.
Hengelliset seuraukset
  • Jumala sanoi Adamille hyvän- ja pahantiedon puusta: Sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman" (1. Ms. 2:17). Se merkitsee hengellistä, ruumiillista ja iankaikkista kuolemaa.
  • Synnin seurauksena ihminen on
    - menettänyt kyvyn uskoa Jumalaan, pelätä ja rakastaa Jumalaa (Rm. 3:9-18)
    - kuollut synteihinsä (Mt. 8:22, Ef 2:1)
    - synnin orja (Jh. 8:34)
    - saatanan orja (Jh. 8:44, 2. Tim. 2:26)
    - jo tuomittu (Jh. 3:18)
    - Jumalan vihan ja oikeudenmukaisen tuomion alainen (Jh. 3:36).
    - syyllinen Jumalan edessä (Rm. 3:19).
  • Ihminen voi tajuta tehneensä väärin, mutta ei silti välttämättä koe syyllisyyttä Jumalan edessä.
  • Jatkuva synnin harjoittaminen saattaa johtaa paatumukseen (Hepr. 3:13).
  • Pahinta on, jos Jumala hylkää ihmisen synnin harjoittamiseen (Rm. 1:24,26,28).
  • Raamatun mukaan myös ruumiillinen kuolema on synnin seurausta (1. Kr.15:21, Rm. 5:12).
Iankaikkiset seuraukset
  • Iankaikkinen ero Jumalasta, mitä merkitsee sana kadotus (Ilm. 22:15).

Takaisin