Henkilökohtaista

Alkutaival

Synnyin evakkomatkalla Porissa. Vanhempani olivat satakuntalaisia, mutta he olivat asuneet toistakymmentä vuotta Harlussa, jossa isäni toimi ylimestarina Läskelän selluloosatehtaalla. Matkoillani Aunuksessa olen kulkenut siitä ohi. Äitini odotti minua, kun hän lähti evakkomatkalle 10-vuotiaan veljeni kanssa äitinsä luo Poriin. Isä siirtyi armeijan kuljetusjoukkoihin.

Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Nokialla. Ylioppilaaksitulon jälkeen 1958 olin vielä kaksi kesää kotona. Sitten vietin toiset kaksi kesää teologiharjoittelijana, Ylämaalla ja Pertunmaalla.

1960-luvun murroksessa

Opiskeluvuoteni sattuivat merkittävään yhteiskunnalliseen ja hengelliseen murrosaikaan. Sain olla mukana perustamassa Ylioppilas- ja Teinilähetystä, joka nykyään tunnetaan Opiskelija- ja Koululaislähetyksenä (OPKO). Suomen Raamattuopistolla ja sen työntekijöillä oli näissä vaiheissa merkittävä asema. Opiston ylioppilaskodista tuli opiskelijoiden kokoontumispaikka ja opistolla pidettiin monia ylioppilaskursseja, joilla laskettiin elämäni teologinen perusta. Sieltä saimme eväät ja rohkaisun uuden ylioppilasjärjestön perustamiseen ja sieltä meidät ohjattiin pohjoismaisten raamatullisten ylioppilasliikkeiden yhteyksiin.

Boksilähetyksestä alkoi romanssi Pekan kanssa, ja sitä on nyt jatkunut yli neljäkymmentä vuotta. Opiskeluaikana aloitin myös työn Oulunkylän seurakunnassa, Helsingissä. Opiskelujen loppuun saattaminen tuli mahdolliseksi vain, kun Pekka hoiti yhden kevätlukukauden Oulunkylän naisteologin tehtäviä. Valmistuin vuonna 1965, Pekka pari vuotta myöhemmin. Hänestä tuli alkuun 19 vuoden ajaksi koululaispappi, koulutussihteeri ja pääsihteeri OPKOon, sitten lähetysjohtaja Lähetysyhdistys Kylväjään ja viimeiseksi kotimaisen työn johtaja Kansanlähetykseen.

Perhe kasvaa

Kun vuonna 1967 aloin odottaa Johannaa, tulimme siihen tulokseen, että minun oli parasta ajatella opettajan uraa perheen tähden, ja niin lähdin auskultoimaan. Johanna syntyi joululomalla. Ensimmäisen kouluvuoden toimin nuorempana lehtorina Maunulan yhteiskoulussa. Siitä oli vähällä tulla myös viimeinen, sillä en osannut pitää kuria. Jäin pois keväällä ja Sakari syntyi seuraavana syksynä, 1969. Tammikuussa aloitin Ylioppilaslähetyksen puolitoimisena opiskelijatyöntekijänä. Käytännössä siitä tuli kokoaikainen työ. Ystäväni sai sitten houkutelluksi minut päätoimiseksi tuntiopettajaksi Hakunilan yhteiskouluun, josta myöhemmin aukeni vakituinen virka. Ylioppilaslähetyksessä vierähti kolme ja puoli vuotta, koulussa yhteensä viisi.

Luottamustehtävissä

Lasten kasvettua uskalsin ottaa myös luottamustehtäviä. Olin yhteensä 16 vuotta Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsen. 12 vuoden ajan osallistuin kirkolliskokouksen toimintaan. Tänä aikana saatiin uusi kirkkolaki, raamatunkäännös, päätettiin, että naiset voidaan vihkiä piispoiksi ja tehtiin merkittäviä ekumeenisia ratkaisuja. Kirkkolakia lukuun ottamatta jouduin äänestämään pienen vähemmistön kanssa. Vaikein kokemukseni oli, kun hyväksyttiin Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista Rooman kirkon kanssa. Muutama kirkolliskokouspuheenvuoroni tästä aiheesta on luettavissa kannanottojen yhteydessä.

Raamatunopettajaksi

Vuonna 1976 tuli kutsu Raamattuopiston opettajaksi. Siinä tehtävässä viivyin 16 vuotta, joista viisi viimeistä opiston rehtorina. Rehtoriaikanani Raamattuopistosta tuli kansanopisto. Ne olivat työntäyteisiä, antoisia ja rikkaita vuosia. Parasta oli, että sain opettaa Raamattua ja kouluttaa nuorisotyönohjaajia.

Sapattivuoden jälkeen siirryin yhdessä Pekan kanssa Kansanlähetyksen palvelukseen vuonna 1993. Pekasta tuli kotimaisen työn johtaja ja minusta raamatunopettaja ja kouluttaja. Kansanlähetys otti vuonna 1995 merkittävän askeleen nimittäessään kaksi työntekijää päätoimisiksi raamatunopettajiksi, Jarmo Sormusen ja minut. Sain Jarmon kanssa kehittää uutta toimintaa, johon olin jo edellisinä vuosikymmeninä koonnut merkittäviä eväitä.

Lastenlasten aika

Keväällä 2005 jäin eläkkeelle, Pekka puolitoista vuotta myöhemmin. Olemme molemmat osallistuneet Kansanlähetyksen julistus- ja opetustyöhön. Tänä aikana olen myös saanut kirjoittaa selityksen Esran ja Nehemian kirjoihin nimellä Vastustuksesta huolimatta. Pekka oli ensimmäisen eläkeläisvuotensa rakentamassa Sakarin taloa, sitten puoli vuotta oman seurakuntamme pappina ja vihdoin Kansanlähetyksen kotimaisen työn koordinaattorina talvikauden 2009–2010.

Lapsemme asuvat noin varttitunnin ajomatkan päässä. Johanna toimii uskonnon ja psykologian lehtorina Helsingin Ressun lukiossa ja nauttii työstään. Hän on osallistunut lukion Uskonnon arkki -sarjan kirjoittamiseen. Hänen miehensä Jukka toimii myyntipäällikkönä eräässä elintarvikealan yrityksessä. Heidän poikansa Jaakko on syntynyt vuonna 1998 ja tytär Juulia vuonna 1999.

Sakari on lääketieteen ja kirurgian dosentti ja toimii Helsingin yliopistossa kliinisenä opettajana. Hän tekee tutkimusta bakteriologian ja immunologian alueilta. Hänen vaimonsa Jutta on teologian tohtori. Hän toimii tutkijana kansainvälisessä tutkijakollegiumissa Helsingin yliopiston yhteydesssä ja ensi syksystä lähtien teologisen tiedekunnan Vanhan testamentin eksegetiikan opettajana. Hän on paneutunut Qumranin yhteisöön ja Qumranin teksteihin, joita on löydetty luolista Kuolleen meren luoteispuolelta. Heidän poikansa Pauli on syntynyt 1995, tytöt Pinja 1997 ja Pulmu 2006.

Hengellisestä kasvustani

Kotonani kunnioitettiin kristillisiä arvoja ja käytiin silloin tällöin kirkossa. Mitään syvempiä hengellisiä vaikutteita en saanut. Ystäväni uskova äiti vei ystäväni ja minut kerran seurakuntamme lähetystapahtumaan. Siellä Jumala ensimmäisen kerran ihan selvästi puhutteli minua papin puheen välityksellä. Olin silloin ehkä 12-vuotias. Jumalan työn alla, pitkän etsinnän ja pohdinnan jälkeen, sain jättää elämäni Jeesukselle keväällä 1957. Vasta vähän myöhemmin sain sisäisen varmuuden Jumalan lapseudesta Jeesuksen sanoista: "Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."

Nuoruusvuosinani sain voimakkaita vaikutteita Kansan Raamattuseurasta (KRS), sillä seurakuntamme nuorisotyöntekijä Kalle Salminen piti yhteyttä nimenomaan siihen suuntaan. Erityinen merkitys oli Kati Roligilla, joka siihen aikaan oli vielä Kati Lankinen. Vivamosta tuli tuttu paikka. Opiskeluaikanani en kuitenkaan löytänyt Kansan Raamattuseurasta sellaista paikkaa, johon olisin tuntenut kuuluvani. Raamattuopistosta tuli hengellinen kotini. Siihen vaikutti ratkaisevasti ensi käyntini opistossa vappuseuroissa, joiden pääpuhujana oli rovasti Urho Muroma. Sain sitten myöhemmin käydä hänen kotonaankin, johon kokoontui pieni opiskelijaryhmä.

Ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä syntisyyteni alkoi painaa minua. Koin itseni niin huonoksi, että luulin Jumalankin hylkäävän minut. Eräissä pienissä seuroissa julistus nosti mieleeni toiveikkaan kysymyksen: "Vieläkö Jumala voi minullekin antaa synnit anteeksi?" Olin tietenkin kuullut evankeliumin julistusta vaikka kuinka monta kertaa ennenkin, mutta nyt se kolahti. Sinä iltana kävin opiskelijaboksissani Jumalan eteen lattialle ja rukoilin anteeksiantoa - ja yhtäkkiä kaikki paino oli poissa. Pyhä Henki kirkasti Jeesuksen työn minulle tavalla, joka synnytti sydämeeni uskon. Muuten en voi sitä selittää. Jumalan sana synnytti minut uudesti, ylhäältä.

Uskon tiellä olen yhä uudelleen vajonnut lakihenkisyyteen. Järki sanoo, ettei pelastus voi olla ilmaista, että jotakin täytyy tehdä ja joksikin muuksi tulla. Evankeliumin sanoman ymmärtämiseksi ja uskomiseksi merkittäviä ovat olleet norjalaisten Olav Valen-Sendstadin, Fredrik ja Cark Fredrik Wislöffin sekä Ole Hallesbyn kirjat. Olen saanut ravintoa ja opetusta myös Roseniuksen kirjoista ja Lutherilta, etenkin Galatalaiskirjeen selityksestä. Ne kaikki puhuvat samaa, keskeisenä Jeesus Kristus ja hänen täytetty työnsä.