KUKA PÄÄSEE TAIVAASEEN?

Eräs lähetystyöntekijä sanoi kerran,kun hän oli menossa johonkin seurakuntaan: "Kerronko totuuden vai pidänkö intoa yllä?" Sitä minäkin olen miettinyt ajatellessani saamaani aihetta Kuka pääsee taivaaseen? Ihmiset näet pääsääntöisesti uskovat, että heille käy hyvin heidän kuoltuaan. Eräs henkilö totesikin kerran hiukan sarkastisesti: "Nykyään ei tarvitse taivaaseen päästäkseen muuta kuin kuolla." Siltä se tosiaan näyttää, kun kuuntelee keskusteluja ja puheita hautajaisissa. Kaikkien uskotaan päässeen taivaaseen tai ainakin jonkinlaiseen lepoon ja rauhaan. Samaan tulokseen tulee useimpia saarnoja ja hengellisiä puheita kuunnellessaan.

Jeesus, joka tietää, mitä rajan takana on, varoittaa ihmisiä kerran toisensa jälkeen itsepetoksesta. Se on petoksista vaarallisin, ja sen seuraukset ovat kauhistavat, kun seisomme taivaan portilla. Jeesus varoittaa koska hän rakastaa. Kuolleen uskon tuntomerkki on pitää taivaaseen pääsyä itsestään selvänä. Siellä, missä usko on elävää, ihmisellä on arka tunto Jumalan sanan edessä. Kuollutta ja elävää uskoa ja sitä, mihin ne johtavat, Jeesus kuvaa monin tavoin. Hän herättelee meitä ajattelemaan vakavasti sielumme pelastusta.

Luuk.16 Jeesus puhuu kahdesta miehestä ja heidän iäisestä osastaan. Toinen miehistä oli rikas. Hänen kerrotaan pukeutuneen ylellisesti ja eläneen loisteliasta elämää yltäkylläisyydessä. Toinen oli köyhä Lasarus, joka istui rikkaan miehen portin pielessä ja eli rikkaan pöydästä jääneistä tähteistä. Hänen tilansa oli kurja. Hän oli täynnä paiseita ja kapiset kulkukoirat, jotka olivat juutalaisille saastaisia eläimiä, nuolivat häntä. Ihmisten silmissä mies oli temppelisääntöjen mukaan saastainen. Kukaan ei ajatellut, että hän saisi hyvän osan kuoltuaan. Hänestä Jeesus puhuu nimeltä, mikä antaa olettaa, että hän puhuu todellisista ihmisistä.

Aikanaan miehet kuolivat. Rajan takana koitti yllätys. Köyhän, saastaisen Lasaruksen enkelit veivät Aabrahamin helmaan, mikä oli Jeesuksen ajan ihmisille paras ilmaus, kun he ajattelivat iäisyyttä. Rikas mies taas oli Jeesuksen mukaan tuonelassa, vaivoissa. Jeesus ei puhu mitään unesta, ei levon ja rauhan maasta, johon kaikki polut johtavat. Rikas mies toivoi, että Aabraham lähettäisi Lasaruksen lievittämään hänen tuskaansa, mutta se ei ollut mahdollista. Miesten välissä oli juopa, jonka yli ei päässyt. Sitten rikas mies muisti viisi veljeään ja toivoi, että Lasarus lähetettäisiin varoittamaan heitä, jotta hekin eivät joutuisi tähän vaivan paikkaan. Rikas mies ajatteli, että veljet nöyrtyisivät parannukseen, joku kuolleista menisi heidän luokseen. "31. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, he eivät usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

Kuinka rikkaalle miehelle kävi näin? Hänet oli ympärileikattu Jumalan käskyn mukaan, ja hän oli noudattanut Mooseksen lakia kunnon kansalaisen tapaan. Häntä ei syytetä mistään erityisistä synneistä. Todennäköisesti hän oli muiden tapaan käynyt sapattina synagogassa ja ainakin kerran vuodessa juhlilla Jerusalemissa. Hän oli kuin kuka tahansa suomalainen, joka on kastettu ja rippikoulun käynyt, kirkollisesti vihitty ja kunnon kansalaisena elänyt ja lopulta kirkollisesti hautaan siunattu. Mikä oli mennyt vikaan? Kuinka ihmeessä hän oli joutunut vaivan paikkaan?

Rikasta miestä ja Lasarusta ei erottanut toisistaan omaisuus, sillä ei köyhyys sen enempää kuin rikkauskaan ole Jumalan arviointiperuste. Heidän välillään oli yksi perustava ero, joka näkyy sanoissa: "Heillä on Mooses ja profeetat, kuulkoot heitä." "Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, he eivät usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös."

Rikkaalla miehellä oli Jumalan sana niin kuin Lasaruksellakin. Hän oli kuullut sitä kaiken ikänsä, mutta hän ei ollut kuunnellut, niin että sana olisi päässyt hänen sydämeensä. Hän ei tajunnut Jumalan pyhyyttä eikä oman sydämensä syntisyyttä, niin että hän olisi kääntynyt Jumalan puoleen. Vaikka hän mahdollisesti eli Jumalan käskyjä noudattaen, hän eli sisimmässään erossa Jumalasta. Siinä oli hänen elämänsä suuri murhenäytelmä.

Lasarus oli kuullut Jumalan puheen ja ottanut siitä vaarin. Sana oli saanut puhutella häntä ja johtaa hänet Jumalan armon etsimiseen ja tuntemiseen. Hänestä oli tullut Jumalan lapsi ja taivaan perillinen.
Miehet ylittivät viimeisen rajan ja heidän elämänsä jatkui sen mukaisena, minkälainen oli ollut heidän sydämensä suhde Jumalaan.

Jeesuksella on puhuttavaa myös niille, jotka tunnustautuvat uskoviksi. Matt.25 Jeesus kuvaa yllätystä, jonka moni heistä kohtaa iäisyydessä. Siinä tarkoituksessa hän kertoi vertauksen kymmenestä morsiusneidosta.

Kaikki morsiusneidot odottivat sulhasta. Heillä oli mukanaan lamppu ja öljyä lampussaan. He kulkivat yhdessä. Osa oli niin innoissaan lähtenyt sulhasta vastaan, etteivät he olleet edes varanneet öljyastiaa mukaansa. He eivät kuvitelleet, että sulhanen viipyisi niin kauan. Aika kului, eikä mitään tapahtunut. Tuli yö ja morsiusneitoja nukutti. Lopulta kaikki nukkuivat. Ymmärtäväiset, ne, joilla oli öljyastia mukanaan, eivät tienneet, mikä toisten todellinen tilanne oli. Sitten sulhanen tuli, ja ne, joilla oli öljyä, sytyttivät lamppunsa ja menivät sulhasen kanssa häihin. Viiden morsiusneidon lamput olivat sammuneet, eikä heillä ollut öljyä. He eivät olleet valmiit. Heidän oli lähdettävä ostamaan öljyä lamppuihinsa. Kun he sitten lopulta tulivat, he huusivat oven takana: "'Herra, Herra, avaa meille!' 12. Mutta sulhanen vastaa: 'Totisesti, minä en tunne teitä'." Ovi pysyy kiinni ja he jäävät ulkopuolelle. Heillä ei ole mitään toivoa päästä sisään hääjuhliin.

Jeesus puhuu itsestään ja paluustaan maan päälle ja uskovista, jotka odottavat hänen paluutaan. Vaikka kaikki lopulta nukkuvat, niin etteivät osaa odottaa häntä juuri sillä hetkellä tulevaksi, osa on kuitenkin valmiina. He menevät Jeesuksen kanssa iäisiin häihin, joista Raamattu puhuu monta kertaa.

Toiset jäävät oven taakse. Kukaan ei olisi osannut arvata, että he olivat sydämessään luopuneet Herrasta. He olivat tulleet uskoon, sillä heillä on lamput ja siinä öljyä niin kuin muillakin, mutta sitten heille oli tapahtunut jotakin, sillä heidän öljynsä on loppunut. Ehkä tämän maailman asiat olivat täyttäneet heidän sydämensä, niin että Jeesus ja hänen työnsä heidän puolestaan oli jäänyt taka-alalle. Ehkä he hellivät jotakin rakasta syntiä sitä salaten ja puolustellen. Vähitellen synti ei enää tuntunutkaan synniltä, eikä ollut mitään tarvetta katumiseen. He puhuivat Jumalan rakkaudesta ja armosta niin kuin ennenkin, mutta armo oli vain heidän syntiensä peittona. Tai kenties he olivat keskittyneet oman itsensä hoitamiseen, kenties luutuneet omaan hurskauteensa ja kristillisiin tapoihinsa tai luottaneet oikean opin tuntemiseensa. Heillä oli Jumalan sana niin kuin muillakin, mutta se ei enää puhunut heille. He olivat sisäisesti kuolleita, vaikka se ei näkynyt ulospäin. He uskovat pääsevänsä siihen hääjuhlaan, jonka Jeesus on varannut omilleen, mutta he jäävät ulkopuolelle. Herra ei tunne heitä Se on kauhea todellisuus. Ovi sulkeutuu heidän edessään, eikä koskaan avaudu.

Keloiksi kuivuneet puutkin ovat joskus olleet eläviä.

Jeesus puhuu myös sellaisista ihmisistä, jotka ovat saaneet käyttää erityistä voimaa ja tehdä ihmeitä hänen nimessään. Matt.7 hän kuvaa ihmisiä, jotka ovat mukana eri aikojen karismaattisissa herätyksissä, jotka rukoilevat palavasti ja saavat ihmeellisiä kokemuksia. Hämmennyksemme on suuri, kun hän kertoo lopputuloksen: " 22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi ennustaneet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet monta voimatekoa?' 23. Silloin minä julistan heille: 'En ole koskaan teitä tuntenut. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät'."

Kuinka on mahdollista, että Jeesus ei ole koskaan tuntenut heitä, vaikka he ovat Jeesuksen nimessä ajaneet ulos riivaajia, ennustaneet ja tehneet voimatekoja? Hehän ovat vilpittömästi uskoneet, että se kaikki on ollut Pyhän Hengen vaikuttamaa. He ovat uskoneet edustavansa Raamatun mukaista kristinuskoa. He ovat pitäneet kaiken ihmeellisen näkemistä ja kokemusta merkkinä uskonsa aitoudesta ja palavuudesta. He ovat voineet pitää itseään jopa muita hengellisempinä.

Mihin he vetoavat tuomion hetkellä Jeesuksen edessä? Siihen, mitä he ovat itse olleet ja mitä he ovat tehneet. Mikä johtopäätös tästä on vedettävä? Heitä ei ole kiinnostanut Jumalan sana, joka on kirjoitettu Raamattuun. Heille on ollut tärkeämpää se, mitä he ovat kuvitelleet Jumalan puhuvan heille suoraan heidän sisimmässään tai erilaisten merkkien välityksellä. Heistä on ollut hienoa, kun he ovat uskoneet voivansa ennustaa Jeesuksen nimessä. Heitä on kuunneltu ja arvostettu.

He eivät ole välittäneet Jumalan sanasta, niin että olisivat nöyrtyneet sanan alle. Kaikki muu on ollut tärkeämpää. Niinpä ei myöskään ristiinnaulitulle Jeesukselle ole ollut todellista sijaa heidän sydämessään. He eivät ole tarvinneet veren evankeliumia, sovituksen sanomaa. Se näkyy myös siinä, kuinka Jeesus arvioi heitä. Hän sanoo: "Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät." Jeesuksen langettama tuomio laittomuudesta osoittaa, että he eivät ole välittäneet Jumalan käskyistä. Ehkä he ovat pitäneet niitä uskoville tarpeettomina tai ajatelleet, että käskyjen noudattaminen on lakihenkisyyttä. Mutta laittomuus sisältää vielä enemmän. Se on Jumalan vastustamista, kapinaa häntä vastaan, mikä ilmenee mm. välinpitämättömyytenä hänen sanaansa kohtaan. Käytännön merkitystä ei ole käskyillä mutta ei myöskään evankeliumilla.

Riippumatta siitä, mitä he Jeesuksen sanojen mukaan ajattelevat itse itsestään ja mitä he tarjoavat Jeesukselle osoituksena hurskaudestaan, Jeesuksen tuomio on yksiselitteinen. Hän ei ole koskaan tuntenut heitä. Ei siis koskaan. Miten toisella tavalla Jeesus katsoo asioita kuin me ihmiset.

Jeesus puhuu vakavasti vakavasta asiasta, joka koskettaa meitä jokaista. Me tulemme kerran kuulemaan hänen suustaan joko kutsun taivaaseen tai tuomion kadotukseen. Toisille hän sanoo, niin kuin luemme Matt.25: "Tulkaa, te Isäni siunaamat, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti." Toiset saavat kuulla: "Menkää pois minun luotani, te kirotut, siihen ikuiseen tuleen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen."

Toiset ovat siis Isän siunaamia. He ovat jo elämänsä aikana tulleet sisälle Jumalan valtakuntaan, mutta saavat kerran omistaa sen näkyvästi. Se on ihmeellinen valtakunta, joka on ollut Jumalan lapsia varten valmiina jo maailman perustamisesta. Se on valmistettu ihmisille! Jumala tahtoo olla siellä meidän kanssamme iäisyyden. Hän rakastaa meitä, ja siksi hän tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden, niin kuin on kirjoitettu 1.Tim.2:4.

Toisia sanotaan kirotuiksi. Heidät lähetetään pois Jumalan luota. Jeesus puhuu ikuisesta tulesta. Emme tiedä, mitä se on, sillä aine siellä on toisenlaista kuin täällä. Puhuuhan Johannes ilmestyksessään siitä, mitä näki rajan takana vain erilaisia kuvia käyttäen. Hän sanoo, että jokin on niin kuin – – , tai jonkin tutun aineen kaltaista. Hänellä ei ole kykyä muuten ilmaista näkemäänsä.

Kadotusta ei ole tarkoitettu ihmisille, vaan Perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Jumala on tehnyt kaikkensa, jopa antanut oman Poikansa kärsimään meidän syntiemme rangaistuksen, ettei kukaan joutuisi sinne. Hän on niin rakastanut maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joka hylkää Jeesuksen ja sen pelastuksen, joka on hänessä, syyttä kerran vain itseään.

Joku ehkä kysyy: "Uskotko sinä todella kadotukseen?" Uskon. Minä uskon kadotukseen, koska Raamattu puhuu siitä niin paljon. Uudessa testamentissa kadotuksesta on noin 80 mainintaa. Minä uskon ja minun sisimpäni vapisee.

Nyt kysyn sinulta: Tahdotko sinä taivaaseen? Jos sinulla on mieli sinne päästä, niin kuuntele, mitä Jeesus sanoo. Vain hänellä on valta määritellä, kuka on kelvollinen iankaikkiseen elämään. Jotta hän saisi ihmiset ymmärtämään, mistä on kysymys, hän kertoi heille vertauksen kahdesta miehestä, joista toisesta tuli taivaskelpoinen. Se on kirjoitettuna Luuk.18. Jeesus puhuu niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, jotta jokainen ymmärtäisi.

Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Tapana oli käydä temppelissä aamu- tai päiväuhrin aikaan; sinne ei yleensä menty rukoilemaan yksikseen. Toinen miehistä oli fariseus, toinen publikaani. "11. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. 12. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.'"

Mies oli hurskas inhimillisen mittapuun mukaan. Hän kiitti Jumalaa. Hän antoi Jumalalle kunnian siitä, että hän oli onnistunut niin hyvin hurskaudessaan. Fariseuksena hän kuului aikansa jyrkimpään uskonnolliseen ryhmään. Hän oli mies, joka oli antanut elämänsä Jumalalle. Hän tunsi kirjoitukset ja noudatti rukousmääräyksiä. Hän oli mielestään pitänyt käskyt, jos ei nyt tarkalleen, niin ainakin parhaansa mukaan. Mitä mahdollisesti puuttui, se ei enää koitunut hänen tuomiokseen. Fariseuksena hän uskoi, että Jumala hyväksyi hänen hyvän pyrkimyksensä. Hän katsoi joka tapauksessa olevansa vapaa tietyistä synneistä. Sydämensä syntisyyttä hän ei nähnyt.

Hänen Jumalan palvelemisensa oli kurinalaista. Hän paastosi kahdesti viikossa, vaikka laki käski paastota vain kerran vuodessa, suurena sovintopäivänä. Hän antoi tarkasti kaikesta kymmenykset, jopa yli sen, mikä oli kohtuus. Hänellä oli varaa rukouksessaan ojentaa muitakin ja panna mukaan huomautus publikaanista, veronkerääjästä, joka seisoi muiden takana, ja jota hän sydämestään halveksi. Publikaani oli hänen mielestään kaukana Jumalasta, eikä hänellä näin ollen ollut mitään mahdollisuuksia periä iankaikkista elämää.

Veronkerääjä koki itsekin olevansa arvoton seisomaan muiden rinnalla. Hän "ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'" Jeesuksen mukaan hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."

Siinä se on. Taivaskelpoisuus. Fariseus oli varma hyvästä osastaan, publikaani syntisyydestään ja ansaitsemastaan tuomiosta. Se näkyy heidän rukouksistaan. Rukouksemme paljastavat meidät paremmin kuin mikään muu, sillä silloin olemme aidoimmillamme.

Jumalan sana oli puhutellut veronkerääjää. Sydämessään hän tunsi syntinsä ja tiesi olevansa mahdoton astumaan Jumalan eteen. Hän oli ahdistunut ja kaipasi armoa. Hänellä ei ollut tuotavana Jumalan eteen muuta kuin oma kelpaamattomuutensa. Ei ollut hurskautta, ei mitään, mihin olisi itsessään tai elämässään voinut vedota. Oli vain syyttävä sydän. Miestä painoi syyllisyys, jota Jeesus ei erittele.

Miesten edessä oli uhrialttari, jolta nousi uhrin savu taivaalle. Publikaani kaipasi syntiensä sovitusta. Armahtamista koskeva verbi viittaa nimenomaan sovitusuhriin. Hän ei rukoile vain yleisesti armoa. Hänen rukouksensa "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen", on oikeampi kääntää: "Jumala, sovita minut syntinen!"

Kenneth E. Bailey kuvaa murtunutta miestä kirjassaan Maalaisjärjellä: "Siellä veronkantaja on. Hän seisoo taempana, ettei häntä nähtäisi, tuntien arvottomuutensa muiden ihmisten joukossa. Murtuneena hän kaipaa saada kuulua osana tähän kaikkeen. Hän ikävöi saada seisoa 'vanhurskaiden' joukossa. Syvän surun vallassa hän lyö rintaansa ja huutaa katuen ja toivoen: 'Oi, Jumalani! Anna tämän olla minun puolestani! Sovita minut syntinen ihminen!' Siellä temppelissä tämä nöyrä mies, joka on tietoinen omasta synnistään ja arvottomuudestaan, ilman mitään omia ansioita suosituksinaan anoo, että tuo suuri sovitusuhri luettaisiin hänenkin hyväkseen."

Jeesus toteaa: "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Publikaani tuli Jumalan eteen murtuneella mielellä. Hän pani uskonsa ja luottamuksensa sovitukseen ja pääsi oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa.

Vain Jeesuksen sovitusuhri koko maailman puolesta on meidän vanhurskautemme. Vain siinä on syntiemme anteeksiantamus ja se täydellinen puhtaus, jota Jumala meiltä vaatii. Se tulee kaikkien niiden osaksi, jotka publikaanin tavoin sydämestään pyytävät armoa Jeesuksen uhriin vedoten: "Jumala, sovita minut syntinen!"

Tässä on tie Jumalan yhteyteen ja taivaaseen. Se on yksin Jeesuksen uhrissa ja se saadaan vain uskomalla Jumalan sanan lupaukset syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen uhrin tähden. Muuta ei ole. Sillä on sitten vaikutuksensa ihmisen elämään.

Moni tulee nykyään alttarille saadakseen Jeesuksen ruumiin ja veren syntiensä anteeksiantamiseksi tai polvistuu alttarille jonkun kokouksen jälkeen rukoilemaan syntiensä anteeksiantoa Jeesuksen uhrin tähden. Joku etsii siunausta, niin kuin nykyään on tapana, tai tulee pyytämään esirukousta. Joku seisoo rukousjonossa kokeakseen kaatumisen ja sen tuoman hyvän olon.

Motiivit ovat erilaisia niin kuin vertauksen kahdella miehellä. Jeesus katsoo sydämeen. Toinen lähtee kotiinsa näiltä juhliltakin vanhurskautettuna, toinen ei. Toinen on matkalla taivaaseen toinen ei. Kumpaan joukkoon Sinä kuulut?