| Raamattuavaimet Radio Deissä 21.-25.8.2006 |
|
Jumala on pyhä |
Ma Tuntematon pyhyys |
|
Maanantaina 21.08.06 Tuntematon pyhyys Opiskeluaikana olin mukana ryhmässä, joka kävi sairaaloissa laulamassa ja puhumassa. Meillä oli usein mahdollisuus tavata potilaita myös henkilökohtaisesti. Kerran tulin vuoteen viereen, jossa mies luki Huvudstadsbladetia. Kun en muutakaan osannut, sanoin hänelle ruotsiksi, että Jumala rakasti häntä. "Det är bra, det är bra", "Se on hyvä, se on hyvä", hän sanoi ja jatkoi lukemistaan. Asia ei näyttänyt kiinnostavan häntä vähääkään. Nykyään Jumalan rakkaudesta puhutaan niin paljon, ettei se näytä tekevän ihmisiin kovinkaan suurta vaikutusta. Yleensä ajatellaan, että Jumala on hyvätahtoinen ja että hän ymmärtää ja hyväksyy kaiken. Elämässä tehdään ratkaisuja, jotka ovat selvästi Jumalan sanan vastaisia, mutta oletetaan, ettei Jumala piittaa siitä tai ettei meidän tarvitse piitata Jumalasta. Siunaustilaisuuksissa ja hautajaisissa saa sen käsityksen, että kaikille käy lopulta hyvin. Siksi ei ole tarvetta huolehtia sielunsa tilasta eikä Jumalan kohtaamisesta. Miksi Jumalan rakkauteen suhtaudutaan tällä tavalla? Ehkä kaikkein ratkaisevin syy on siinä, etteivät ihmiset ole tulleet tuntemaan hänen pyhyyttään. Siksi otankin tällä viikolla esiin joitakin Jumalan pyhyyttä valaisevia näkökohtia Toisen Mooseksen kirjan luvussa kolme kerrotaan, että Mooses näki erämaassa lampaita paimentaessaan pensaan, joka paloi ilmitulessa, mutta ei silti kulunut. Kun hän meni sitä katsomaan, Jumala huusi hänelle pensaasta ja sanoi: 'Mooses, Mooses!' Hän vastasi: 'Tässä olen.' 5. Hän sanoi: 'Älä tule tänne! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhää maata.' 6. Hän jatkoi: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.' Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa [enkeliä]." Mooses kohtasi silloin Jumalan pyhyyden ensimmäisen kerran. Jumala ilmestyi hänelle palavassa pensaassa. Vuosia myöhemmin hän sai nähdä Jumalan ilmestyvän hänelle toisella tavalla, niin kirkkaana, ettei hän voinut katsoa Jumalaa. 2. Mooseksen kirja luvussa 33 kerrotaan: "20. Herra sanoi vielä: 'Sinä et voi nähdä minun kasvojani. Sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon.' 21. Sitten Herra sanoi: 'Tässä on paikka minun läheisyydessäni. Asetu tuohon kalliolle. 22. Kun minun kirkkauteni kulkee ohi, minä asetan sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. 23. Kun minä sitten siirrän pois käteni, sinä näet minun selkäpuoleni, mutta minun kasvoihini kukaan ei voi katsoa.'" Näissä tapauksissa Mooses tuli tuntemaan Jumalan pyhyyden ennen muuta hänen suuruudessaan ja majesteettiudessaan. Monet ovat kenties kokeneet hitusen siitä kulkiessaan jylhässä luonnossa tai kuunnellessaan voimakkaasti puhuttelevassa musiikkia. Sitten saattaa tulla hetki, jolloin kohtaamme Jumalan pyhyyden sydämen tasolla, kun hän puhuu meille synnistämme. Moosekselle se tapahtui Israelin kansan erämaavaelluksella kohti Luvattua maata. Kansa kärsi janoa, koska mistään ei löytynyt vettä. Jumala käski silloin Mooseksen ja hänen veljensä Aaronin yksinkertaisesti vain puhua kalliolle, ja siitä virtaisi vettä. Mooses uskoi Jumalan sanan, mutta hän ei tehnyt tarkoin sen mukaan. Hän lankesi ylpeyden ja itsensä korottamisen syntiin. Hän sanoi kansalle: '10. Kuulkaa nyt, te niskurit! Onko meidän saatava teille vettä tästä kalliosta?' 11. Niin Mooses nosti kätensä ja iski kalliota kahdesti sauvallansa, ja siitä lähti runsaasti vettä, niin että kansa ja sen karja saivat juoda." Voimansa tunnossa Mooses kadotti tajun Jumalan pyhyydestä, ja otti itse kunnian. Silloin Jumala sanoi heille: "Koska ette uskoneet minuun ettekä pitäneet minua pyhänä israelilaisten silmien edessä, niin te ette saa viedä tätä seurakuntaa siihen maahan, jonka minä heille annan." Mooses ja Aaron ja koko kansa saivat kohdata Jumalan pyhyydessään. Johtajien synti ja myös Jumalan tuomio tuli kaikkien tietoon. Jumala antoi Moosekselle ja Aaronille anteeksi, mutta lankeemuksensa tähden kumpikaan ei saanut nähdä Luvattua maata. Jumala on pyhä. Ehkä sinäkin olet saanut kohdata Jumalan pyhyyden, kun syntisi ovat ruvenneet sinua kauhistamaan. Ehkä sinuakin on niiden tähden nöyryytetty. Ethän kuitenkaan unohda, että pyhä Jumala on myös pitkämielinen ja suuri armossa, niin sinulle kuin Mooseksellekin. Vaikkei hän päässyt Luvattuun maahan, hän sai olla Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella. Katso sinäkin Jeesukseen. |
|
Tiistaina 22.08.06 Pelottava pyhyys Meidän on vaikea käsittää, saatikka uskoa Jumala pyhyyttä sellaisena kuin Raamattu sen ilmoittaa. Se näkyy, jos tarkastelemme omaa elämäämme tai kirkkojen tai kansojen kohtaloita. Jumalan pyhyys ei ilmene vain siinä, mitä hän tekee, vaan myös siinä, mitä hän jättää tekemättä. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun lopussa: "28. Koska heille ei ole kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, Jumala on jättänyt heidät oman kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia." Pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, on jäädä Jumalan hylkäämäksi omiin synteihinsä Silloin Jumala antaa meidän jatkaa tiellämme puuttumatta elämäämme mitenkään. On kuin kulkisimme kohti kuilua kenenkään varoittamatta. On meillä toki ohjekirja, Raamattu, mutta monet eivät halua lukea sitä, eivätkä ottaa asioista selvää. He ovat itse itsellensä Jumalan asemassa. Jumalan pyhyys näkyy hämmentävänä, jopa kauhistavana monien Raamatun ihmisten elämässä. Ensimmäiset ihmiset ajettiin tottelemattomuutensa tähden pois paratiisista, ja ihmiskunta kantaa edelleen heidän lankeemuksensa kirousta. Kysymys oli vain hedelmän ottamisesta, mutta juuri sen Jumala oli kieltänyt, ei mitään muuta. Se oli heidän koetuksensa, sillä Jumala tahtoo ehdotonta tottelemista. Myös pappi Aaronin pojat, molemmat pappeja, tekivät toisin kuin Jumala oli sanonut. Kolmannen Mooseksen kirjan luvun 10 mukaan Aaronin pappispojat "toivat vierasta tulta Herran eteen, vastoin hänen käskyään". He, vaikka olivat pappeja, suhtautuivat välinpitämättömästi Jumalan sanaan. Jumala ei antanut heidän jatkaa näin kansan tähden. Hän on pyhä. Raamattu sanoo: "2. Silloin lähti tuli Herran luota ja kulutti heidät, niin että he kuolivat Herran edessä." Heille ei annettu edes aikaa katumukseen tai armon anomiseen. Syy tulee ilmi Mooseksen sanoissa Aaronille: "Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan: 'Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni. '" Keitä Jumala kohtelee kaikkein ankarimmin? Omiaan ja ennen muuta niitä, jotka ovat seurakuntien työntekijöitä ja vastuunkantajia. Monille ei ole käynyt niin kuin Aaronin pojille. Silti ei ole epäilystäkään siitä, että Jumala on yhtä pyhä tänään kuin silloinkin. Jotkut Jumala hylkää heidän syntiinsä, toiset saavat vielä aikaa kääntymiseen, joidenkin armonaika loppuu yllättäen. Siksi eräässä hengellisessä laulussa sanotaan: "Mieti tarkoin, matkamies, minne kulkee sinun ties." Kirkkojen ja ylipäätään hengellisten yhteisöjen elämässä lankeaminen Jumalan sanasta voi näkyä ulkonaisessa menestymisessä ja ihmisten suosiossa. Luther puhuu kahdesta kirkosta. Toinen tahtoo näkyä ja tulla tunnetuksi maailmassa ja se on "perkeleen kirkko". Toinen, Kristuksen kirkko, kantaa hänen ristiään. Sen tuntomerkkinä on maailman vaino. Jos kirkko kuulee enemmän ihmisten kuin Jumalan ääntä, se on langennut kirkko. Jumala saattaa antaa sen mennä eteenpäin puuttumatta sen synteihin, mikä on kohtalokasta kirkoille ja kaikille uskonnollisille yhteisöille ja niiden jäsenille. Aikanaan Jumalan pyhyys tulee näkyviin hänen suurissa tuomioissaan, joista puhutaan muun muassa Ilmestyskirjassa. Kansojen kohtaloissa Jumalan pyhyys ilmenee hänen oikeudenmukaisissa tuomioissaan. Merkittäviä ovat muun muassa Jumala sanat Aabrahamille lähes neljätuhatta vuotta sitten 1. Mooseksen kirjan luvussa 15: "13. Herra sanoi Abramille: 'Tiedä totisesti, että sinun jälkeläisesi tulevat elämään muukalaisina maassa, joka ei ole heidän omansa. Heidän on palveltava näitä 400 vuotta, ja nämä sortavat heitä. '" Tässä puhutaan Israelin kansan Egyptin orjuudesta ja annetaan aikakin, jonka se kestää. Sitten Jumala vakuuttaa: '16. Neljännessä polvessa sinun jälkeläisesi palaavat tänne. Amorilaisten syntivelka ei näet ole vielä täysi.'" Jumala antaa kansoillekin armonaikaa. Amorilaisilla oli vielä jäljellä neljäsataa vuotta. Kaikkinäkevä Jumala tiesi, ettei aika muuttaisi mitään, mutta hän ei tee vääryyttä yhdellekään kansalle. Monia ajatuksia herättää kokonaisten kansojen häviäminen maailmankartalta. On Jumalan armoa, jos hän puuttuu meidän synteihimme ja meidän hengellisten yhteisöjemme, kirkkomme ja kansamme elämään. Silloin Jumala vasta oikein suuttuu, jos hän ei ollenkaan suutu, vaan antaa meidän jatkaa väärällä tiellämme? |
|
Keskiviikkona 23.08.06 Valaisevaa pyhyyttä Monet eivät ole halunneet kesämökilleen sähkövaloja. Heillä on kynttilöitä tai kaasu- tai öljylamppuja, joiden valo on heidän mielestään tunnelmallisempaa. Uusien talojen huoneisiin asennetaan mielellään koskettimia, joilla vai säätää valon voimakkuutta. Niinpä voi halutessaan nauttia kiehtovasta hämäryydestä. Raamattu sanoo Jumalaa valoksi. Itse asiassa Jumalan olemuksesta ilmaistaan kolme asiaa: Jumala on Henki, Jumala on rakkaus ja Jumala on valo. Valo kuvaa hänen pyhyyttään. Apostoli Johannes kirjoittaa kirjeensä ensimmäisessä luvussa: "5.-- Jumala on valo, eikä hänessä ole mitään pimeää." Jumala on puhdasta valoa, jota ei tahraa eikä sumenna mikään. Vanha käännös sanoi, että hän on valkeus. Sellaisena hän ei ole voinut ilmestyä yhdellekään ihmiselle, sillä emme kestäisi niin voimakasta valoa. Sen sijaan taivaassa hän on läsnä. Ilmestyskirja sanoo: "5. Yötä ei enää ole oleva. He eivät tarvitse lampun valoa eivätkä auringon valoa, sillä Herra Jumala valaisee heitä." (Ilm. 22.) Jumalan valo ei ole vain häikäisevää kirkkautta. Valo kuvastaa myös sitä totuutta, joka Jumalassa on kaikesta ja kaikista. Ei ole olemassa mitään, mihin hänen valonsa ei ulottuisi ja jota hän ei täysin tuntisi. Ihminen tieteineen luulee olevansa jotakin, mutta kaikki tieto on olemassa Jumalassa. Hänessä ei ole mitään tietämättömyyttä. Hän on kaiken luoja. Hän tietää, miten kaikki toimii, ja mihin kaikki johtaa. Jokainen meistäkin elää Jumalan valossa. Elämässämme ei ole mitään, mikä olisi häneltä salassa. Psalmissa 139 sanotaan: "2. Istunpa minä tai nousen, sinä sen tiedät. Sinä ymmärrät ajatukseni kaukaa. 3. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tunnettuja. 4. Ei ole sanaa kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.-- 7. Minne minä voisin mennä, missä sinun Henkesi ei olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?" Olemme tälläkin hetkellä hänen näköpiirissään täydellisesti. Jumala on valo myös kaiken valheellisuuden vastakohtana, eikä hänen läheisyydessään voi viihtyä, ei edes kestää mikään valhe, ei valkoinen tai musta, ei mikään epärehellisyys sydämessämme, puheissamme tai teoissamme. Hänen sanassaan ja hänen lähellään kaikki valhe tulee tuomituksi, myös farisealainen, valheellinen kristillisyys. Me voimme valehdella ihmisille. Voimme vaieta totuudesta, tarjota puolinaisia totuuksia tai omia kuvitelmiamme totuudesta. Ei ole edes kysymys vain puheistamme, vaan koko elämästämme. Joku voi elää valheessa, jopa itsepetoksessa. Joku onkin sanonut, että suurin petos on itsepetos. Voimme yrittää valehdella Jumalallekin, mutta siinä emme koskaan onnistu. Uudessa testamentissa, Apostolien tekojen luvussa viisi, kerrotaan ihmisistä, jotka eksyivät valheen tielle. Alkuseurakuntaan kuuluneet aviopuolisot, Ananias ja Safiira, myivät monien muiden tapaan maatilansa antaakseen rahat seurakunnalle. He jättivät kuitenkin osan hinnasta itselleen, mutta salasivat sen. Pyhän Hengen valaisemana Pietari sanoi Ananiakselle: "3.-- 'Ananias, miksi annoit Saatanan täyttää sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä salaten osan maatilan hinnasta? 4. Eikö se myymättömänä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle.' 5. Kun Ananias kuuli nämä sanat, hän kaatui kuolleena maahan." Vähän sen jälkeen tuli hänen vaimonsa samoin seurauksin. Jumala ilmoitti seurakunnalle ja myös ulkopuolisille pyhyytensä näin voimakkaalla tavalla. Raamattu sanoo: "11. Suuri pelko valtasi koko seurakunnan ja kaikki ne, jotka tästä kuulivat." Jumala vaatii totuutta jokaiselta ihmiseltä, salatuimpaan saakka. Daavid tuli tuntemaan sen lankeemustensa jälkeen ja murtui rukoilemaan Jumalan edessä: " 4. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. 5. Minä tunnen rikokseni, ja syntini on aina minun edessäni. 6. Sinua ainoaa vastaan minä olen tehnyt syntiä, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi. Sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi. 7. Minä olen syntisenä syntynyt, ja syntisenä minä olen siinnyt äitini kohtuun. 8. Sinä tahdot totuutta salatuimpaan saakka." (Psl. 51.) Me tahdomme pysyä hämärässä Jumalan edessä, mutta hän vetää meitä valoon. Nuoruudessani kuulin usein sanottavan: "Minkä valo paljastaa, sen Jeesuksen veri puhdistaa." Se on totta tänäänkin. |
|
Torstaina 24.08.06 Täydellistä pyhyyttä Ihmisinä emme voi aina ymmärtää Jumalaa ja hänen tekojaan. Sanoohan Raamattukin, etteivät hänen ajatuksensa ole meidän ajatuksiamme, eivätkä hänen tiensä meidän teitämme (Jes. 55:9). Olemme usein valmiita arvostelemaan häntä, jopa tuomitsemaan hänet hänen teoistaan. Asennoidumme ja puhumme silloin niin kuin olisimme Jumala vertaisia tai hänen yläpuolellaan. Hän on kuitenkin pyhä Jumala, joka ei tee mitään vääryyttä. Psalmin 119 kirjoittaja toteaa hänestä: "137. Sinä, Herra, olet vanhurskas, ja sinun tuomiosi ovat oikeat." Jumala ei koskaan tee meille väärin, vaikka meistä joskus tuntuu siltä. Ihmisten vääryyttä joudumme kohtaamaan ehkä paljonkin. Silloinkin jokainen saa Jumalalta oikeuden viimeistään viimeisellä tuomiolla. Se on erityisen lohdullinen ajatus niille, joiden kohtaama vääryys ei ole tullut ilmi eikä korjatuksi tämän elämän aikana. Jumalassa ei ole mitään väärää. Hän on valo ja sellaisena hän on täydellisen puhdas, ilman mitään syntiä. Vaikka saatamme tässä elämässä syyttää häntä milloin mistäkin, kerran kumarrumme hänen eteensä ja annamme hänelle kaiken kunnian ja ylistyksen. Nyt me näemme vajavaisesti, mutta silloin ymmärrämme täydellisesti. Jumala ei ainoastaan ole täydellinen, vaan hänen olemuksestaan määräytyy, mikä on täydellistä, oikeaa ja puhdasta Jumala itse on ihmiskunnan moraalinen absoluutti. Toisin sanoen hänen persoonansa ja hänen tahtonsa ovat ihmiskunnan laki. Meille hänet ja hänen tahtonsa on ilmoitettu Raamatussa. Niin kuin hän on muuttumaton, niin pysyy myös hänen tahtonsa muuttumattomana sukupolvesta toiseen, ja vielä senkin jälkeen, kun taivas ja maa ovat kadonneet. Se on sama kaikille ihmisille kaikkina aikoina, sillä ihminenkään ei ole muuttunut; vain kulttuurit vaihtuvat. Jumalan tahdon rikkojat, Jumalaa vastaan kapinoivat ihmiset ? joita me kaikki olemme ? vastaavat hänen edessään hänen sanansa noudattamisesta joko tässä elämässä tai kuoleman jälkeen. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin luvussa 12: "48. Joka halveksii minua eikä ota vastaan sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, minkä olen puhunut, on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä. 49. Enhän minä ole puhunut itsestäni, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse määrännyt, mitä minun on sanottava ja mitä puhuttava." Kuka tahansa kohtaa Jumalan pyhyyden, kauhistuu. Jumalan puhtauden edessä näkyy ihmisen sisimmän likaisuus. Siinä myös tajuaa, ettei millään voi muuttaa itseään Jumalan tahdon mukaiseksi. Oman kokemuksensa profeetta Jesaja ilmaisi näin: "5. Voi minua! Minä hukun. Minulla on saastaiset huulet ja asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet, ja silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin" (Jes. 6). Jesajalle paljastuivat hänen syntinsä ja niistä ensimmäisinä hänen puheensa. Hän koki, että hänen huulensa olivat saastaiset, eikä hän kyennyt puhdistamaan niitä. Hän käsitti hukkuvansa. Pietarin helluntaisaarna sattui tuhansien ihmisten omaantuntoon. He tulivat tekemisiin Jumalan pyhyyden kanssa ja pelästyivät. Raamattu kertoo Apostolien tekojen luvussa kaksi: "37. Kuullessaan tämän kuulijat saivat piston sydämeensä. He sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän on tehtävä?" He kysyivät samaa kuin viisivuotias pikkupoika mummiltaan: "Kuinka sen pahan saa itsestään pois?" Sen tahtoi tietää myös filippiläinen vanginvartija, joka kysyi Paavalilta ja Silakselta: "Herrat, mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" Jos joku ei ole tullut tekemisiin Jumalan pyhyyden ja oman syntisyytensä kanssa, ei hän vielä tunne Jumalaa. Hän luulee miellyttävänsä Jumalaa omalla hurskaudellaan tai kelpo moraalillaan. Siinä hän erehtyy. Ihminen ei voi aikaansaada mitään, mikä kelpaisi pyhälle Jumalalle, ei mitään, mikä täyttäisi Jumalan täydellisyyden vaatimuksen. Jeesus sanoo yksinkertaisesti: "48. Olkaa siis täydellisiä, niin kuin taivaallinen Isänne on täydellinen" (Mt. 5). Ilmestyskirjan toiseksi viimeisen luvun lopussa todetaan karu tosiasia, joka tulee jokaista vastaan viimeistään taivaan portilla: "27. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valehtelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan." (KR 1933.) Karitsalla tarkoitetaan Jeesusta, joka on ollut kuin viaton uhrikaritsa, meidän puolestamme kuollut. Huomenna puhumme niistä, joiden nimet ovat Karitsan elämänkirjassa ja millä perusteella ne sieltä löytyvät. |
|
Perjantaina 25.08.06 Golgatan pyhyys Tämän viikon raamattuavaimissa olen puhunut Jumalan pyhyydestä. On olemassa eräs paikka, jossa Jumalan pyhyys näkyy selvemmin kuin missään muualla. Se on Golgatan risti, jolla riippuu Jumalan ainoa, rakas Poika. Miksi hän on siellä? Miksi hän kärsii ja kuolee niin kuin rikollinen? Jumalan olemus, hänen pyhyytensä, on kaiken synnin tuomio. Se on tosiasia, josta emme pääse mihinkään. Minkäänlaista joustovaraa ei ole. Siksi jokainen syntinen on tuomittu. Sanani saattavat loukata jotakuta, joka pitää itseään hyvänä ihmisenä tai on ainakin yrittänyt parhaansa. Jumalan edessä sekään ei riitä. Ei yhtään mikään. Sen on tullut tuntemaan jokainen, joka on ollut tekemisissä pyhän Jumalan kanssa. Tekee niin tai näin, mitään täydellistä, Jumalaa tyydyttävää ei voi saada aikaan. Profeetta Jesaja joutui toteamaan kaikkein parhaastaankin: "6. Kaikki me olimme kuin saastaisia, ja kuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Me kaikki olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli." Hän ei ollut vain syyllinen, vaan kykenemätön vastustamaan syntiä. Hän koki olevansa kuin syksyinen lehti tuulen riepottelussa. Jos Jumala olisi vain pyhä, koko ihmiskunta olisi toivottomassa tilanteessa. Jumalan olisi jo ihmisen ensimmäisen lankeemuksen jälkeen pitänyt tuhota ihminen, mutta hän ei tehnyt niin. Mitä hän teki? Hän tuli maailmaan Jeesuksessa, joka oli samalla kertaa ihminen ja Jumala, sataprosenttisesti ihminen ja sataprosenttisesti Jumala. Jeesuksen elämäntehtävänä oli kärsiä ja kuolla ihmiskunnan sijasta. Hän otti päällensä kaikkien ihmisten kaiken synnin, ilman yhtään poikkeusta. Sitä oli niin paljon, että hän Raamatun mukaan "tuli synniksi". Ottamalla meidän syntimme hänestä tuli syyllinen kaikkeen meidän syntiimme. Ei ollut kysymys vain vertauskuvallisesta teosta tai pelkästä näytelmästä. Saamme hänen tuskastaan pienen välähdyksen hänen rukoillessaan Getsemanessa: "39. Isäni, jos on mahdollista, menköön minulta pois tämä malja. Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." (Mt. 26.) Vanha testamentti puhuu Jumalan vihan maljasta. Jeesus joi sen. Meidän syntiemme tähden häneen kohdistui Jumalan pyhä viha, pyhän Jumalan oikeudenmukainen tuomio. Hän kärsi syntiemme tähden, ei vain ruumiillisen kuoleman, vaan Jumalan vihan. Voimmeko kuulla hänen huutonsa juuri ennen hänen kuolemaansa: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Monet ajattelevat, ettei Jumala hylännyt häntä oikeasti, todellisesti. He eivät ymmärrä synnin vakavuutta. Jumala tuomitsi Jeesuksen meidän sijastamme meidän syntiemme tähden. Jumala rankaisi Jeesusta meidän asemestamme. Jumalan pyhyys ei näy missään niin ehdottoman todellisena ja ankarana kuin Jeesuksen kuolemassa. Jos emme ymmärrä tätä, emme käsitä Jeesuksen kuoleman merkitystä, joka ulottuu iäisyyksiin asti. Ristillä saamme katsoa myös Jumalan sydämen rakkauteen, sillä Raamattu vakuuttaa, että "19. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan." Golgatan ristillä koko maailman synti on sovitettu, myös kaikkien meidän kaikki syntimme ja syntisyytemme. Vain sovituksen tähden Jumalan sydän on täynnä armoa ja rakkautta meitä kohtaan. Voitko sovittaa sen itseesi? Jumala rakastaa sinua Jeesuksen uhrissa Golgatalla, vaikka olet tehnyt paljon syntiä ja vaikka sydämesi on täynnä pahuutta. Hän rakastaa sinua Pojassaan, joka kuoli sinun sijastasi. Hän tahtoo antaa sinulle kaiken anteeksi Jeesuksen tähden. Suostutko siihen? Suostutko nöyrtymään hänen eteensä vain syntisenä, avuttomana, tuomion ansaitsevana? Suostutko hänen armoonsa, jota hän tarjoaa sinulle ilmaiseksi, koska Jeesus on jo maksanut siitä hinnan? Suostutko hänen rakkauteensa, jonka hyväksi et voi tehdä mitään? Sinulla on edelleen syntiä, vaikka olisit kaiken saanut anteeksi. Jumala ei kuitenkaan lue syntiäsi sinun syyksesi, sillä Jeesus on ottanut syyn omille harteilleen. Raamattu sanoo "1.-- Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty! 2. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojaan, ja jonka hengessä ei ole vilppiä!" (Ps. 32.) Ihmeellinen tosiasia: olemme Jeesuksen kuolemassa armahdettuja, eikä pyhä Jumala enää lue syntejämme meidän syyksemme. Tässä on sisimmän vapaus. Tässä on uusi elämä. Samalla kertaa syntisenä ja Jumalalle kelpaavana, Jeesuksen tähden, Jeesuksessa. Uskotko sen? |
