ARMON IHME Raamattutunti 18.11.1994 (purettu nauhalta ja hiukan korjailtu) Tahdomme kiittää sinua, Jumala, armosta, jota ymmärrämme niin vähän. Rukoilemme, että antaisit Pyhän Henkesi vaikuttaa elävänä ja voimallisena sydämessämme. Anna hänen kirkastaa meille, minkälainen sinä olet ja minkälainen on sinun armosi ja rakkautesi. Meillä ei ole mitään, jos sinä et anna taivaasta. Herra, me pyydämme sinulta sanaa. Aamen. Maria Magdalena Ajattelin tänään puhua Magdalan Mariasta. Aiheenamme on armon ihme, joten tuntuu hyvältä keskittyä juuri häneen. Teksti on Johanneksen evankeliumin luvusta 20. Maria seisoi haudan edessä ulkopuolella ja itki. Näin itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istumassa siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut, toisen pääpuolessa ja toisen jalkapuolessa. Nämä sanoivat hänelle: "Nainen, mitä itket?" Hän sanoi heille: "Ovat ottaneet pois minun Herrani, enkä tiedä, mihin ovat hänet panneet." Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen seisovan siinä, mutta ei tiennyt, että se oli Jeesus. Ensimmäinen ylösnousemuksen todistaja Meillä on edessämme nainen, joka oli ensimmäinen Jeesuksen ylösnousemuksen todistaja. Hänestä näemme, että Jumala valitsee sen, joka ei ihmisten silmissä ole mitään. Yleensä luulemme, että Jumala ottaa käyttöönsä niitä, jotka ovat jotakin, esimerkiksi erityisen lahjakkaita tai hurskaita. Jumalan valtakunnassa asiat kuitenkin kääntyvät päälaelleen: ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Jumala valitsee todistajikseen ihmisiä, joita emme pitäisi mahdollisina niin suureen tehtävään. Hän antaa vastuuta niille, jotka meidän silmissämme näyttävät mitättömiltä ja vähäisiltä. Jumala antoi koko maailman edessä arvon Marialle, naiselle, jota yhteiskunnassa halveksittiin hänen sukupuolensa ja menneisyytensä tähden. Jumala antaa arvon Jumalan antamalla arvolla on suuri merkitys meille, jotka usein koemme itsemme sekä ihmisten että Jumalan edessä arvottomiksi. Monet kipuilevat huonoutensa kanssa ja ajattelevat, ettei heidän sopisi käydä varsinkaan hengellisissä tilaisuuksissa. Jeesus kuitenkin suhtautuu meihin eri tavalla kuin me suhtaudumme itseemme tai muihin. Hänen edessään on arvo silläkin ihmisellä, joka ei itse jaksa antaa arvoa itselleen, tai jota muut arvostelevat ja halveksivat. Jeesus toimi Marian kohdalla erittäin radikaalisti, sillä juutalaisten yleinen suhtautuminen naiseen oli aivan toisenlainen kuin Jeesuksella. Rukoillessaan aamuisin hurskas juutalainen kiitti Jumalaa siitä, ettei hän ollut syntynyt pakanaksi, orjaksi tai naiseksi. Jumala otti naisen ylösnousemuksensa todistajaksi, vaikka nainen ei siinä yhteiskunnassa kelvannut todistajaksi oikeuteen. Jumala käänsi asiat ylösalaisin, ja me siunaamme häntä siitä monessakin merkityksessä. Marian synkkä menneisyys Marialla oli kyseenalainen menneisyys. Raamattu kertoo meille, että Jeesus ajoi hänestä ulos seitsemän riivaajaa. Emme tiedä, mitä Maria oli tehnyt joutuakseen elämässään sellaiseen sotkuun. Sen kuitenkin tiedämme, että eräänä päivänä hän kuuli Jeesuksen puhuvan tai näki hänen parantavan jonkun sairaan. Tuskin hän tohti julkisesti tulla muiden joukkoon. Hänen täytyi seurata Jeesusta kauempaa. Kenties hän piiloutui jonkun talon nurkan taakse tai seisoi jonkun puun varjossa. Missään tapauksessa hän ei ollut kovin lähellä muita, sillä ihmiset kaikkosivat hänen ympäriltään. Kukaan ei halunnut olla syntisen ja pahojen henkien riivaaman naisen lähellä. Marian elämä oli niin täydellisessä umpikujassa kuin vain ihmiselämä voi olla. Ajatelkaa nyt, millaista elämä on, jos ihmisessä asuu seitsemän riivaajahenkeä! Riivaajat ovat todellisuutta. Joudumme tänä päivänä hyvin vähän tekemisiin riivaajien kanssa, mutta jatkossa tilanne on varmaankin toisenlainen uuden uskonnollisuuden ja kaikenlaisen okkultismin työnnyttyä maahamme. Jokaisella meistä pitäisi olla valmius tämän tosiasian kohtaamiseen ja myös riivaajien ulos ajamiseen. Riivattujen ihmisten puolesta ei tule koskaan rukoilla yksin, vaan uskovien ryhmänä. Lähetystyöntekijät tuntevat hyvin riivaajien todellisuuden, joten emme siis puhu mistään tämän päivän maailmalle vieraasta asiasta. Luultavasti Maria oli ollut tekemisissä sellaisten asioiden kanssa, joihin Raamattu kieltää ihmistä sekaantumasta tai yhteydessä henkilöihin, jotka harjoittivat salaisia, pimeitä menoja (5. Ms. 18:10-12). Eräs ystäväni pohdiskeli myös, voiko riivaukseen johtaa jatkuva, tietoinen elämä synnissä. Voiko esimerkiksi mielen yhä syvempi katkeroituminen olla askel demonisoitumiseen? Emme tiedä. Missään tapauksessa riivattu ihminen ei täysin hallitse itseään. Häntä hallitsee vieras henki, tai joukko, legio, henkiä (Mk. 5:1-9). Mariassa niitä asusti peräti seitsemän. Riivatun kanssa on vaikea olla ja elää. Halusin kuvata tätä asiaa sen verran, että ymmärtäisimme, kuinka raskas Marian tilanne todella oli. Maria kohtaa Jeesuksen Sitten Maria tuli hetkeen, jolloin hän kohtasi Jeesuksen. Emme tiedä, kuinka se tapahtui, mutta sen tiedämme, että Jeesuksen luo hänellä oli oikeus tulla. Joskus mietin, voivatko Marian kaltaiset ihmiset tulla seurakunnan kokouksiin? Voivatko he tulla meidän joukkoomme, vai ohjaammeko heidät ulos? Uskaltaako, kykeneekö tai tahtooko kukaan ottaa huostaansa riivatun ihmisen? Entä ihmisen, joka tulee humalassa tai huumeisena, tai ihmisen, jonka elämä on ihan sekaisin ja jonka mielikin saattaa olla sekaisin? Jeesuksen luona oli paikka heidän kaltaisilleen. On merkillistä, että Jeesus ei heittänyt ulos ketään. Hänen luokseen tulivatkin lopulta kaikkein kurjimmat ihmiset. Ne, jotka olivat paremmalla oksalla, kuuntelivat kyllä Jeesusta, mutta eivät halunneet tulla hänen lähelleen. Uskommeko evankeliumin? Maria sai Jeesukselta anteeksiannon, joka kattoi koko hänen menneen elämänsä. Hän uskoi sen. Tämä herättää kysymyksen, uskommeko me hänen laillaan evankeliumin syntien anteeksisaamisesta. Uskommeko siihen, että Jumalan sana, sana rististä, sana Jeesuksen verestä ja hänen haavoistaan on niin voimallinen, että se voi tänäkin päivänä muuttaa ihmisen, uudestisynnyttää hänet? Uskommeko tänään sydämessämme Jumalan lupauksen syntien anteeksisaamisesta? Puhun tätä asiaa täysin vakavasti. Tiedän, että puhe syntien anteeksi saamisesta on useimmille tuttua ja tietyssä mielessä päivänselvää. Monet rukoilevat joka ilta: "Anna minulle minun syntini anteeksi." Silti kysyn, uskotko sinä, että evankeliumin sana on voimallinen, ja että sen sanan tähden sinun syntisi on todella anteeksi annettu? Uskotko sinä evankeliumin? Pysähdytkö rukouksessasi sen verran, että Jeesus voi sanansa välityksellä julistaa sinulle syntien anteeksiantamuksen? Otatko sen vastaan vai riittääkö, että sinä vain tunnustat syntejäsi ja pyydät epämääräisesti: "Anna kaikki synnit anteeksi", ikään kuin liittäen tämän rukouksen varmuuden vuoksi kaikkeen muuhun. Evankeliumi on voimallinen. Jumala tahtoo todellisesti pyyhkiä pois meidän syntimme ja menneisyytemme. Todellinen armo todellisiin synteihin Siitä vähästä päätellen, mitä meille on Mariasta kirjoitettu, hänen elämänsä menneisyys oli musta. Kun Jeesus antaa anteeksi, hän pyyhkii kaiken mustan pois. Se on niin tarkkaan pois pyyhitty, ettei ole mitään, mikä voisi syyttää meitä Jumalan tuomioistuimen edessä. Ehkä meillä on kovin vajavainen käsitys armosta siksi, että meillä on heikko käsitys synnistämme. Ehkä uskovaisuus ruokkii ensi sijassa omaa minäämme. Ehkä ajattelemme, että usko tekee elämämme paremmaksi. Ehkä rukoilemme Jumalaltakin apua ennen muuta tullaksemme paremmiksi uskovaisiksi. Ehkä peräti asetumme fariseuksen rinnalle ja kiitämme Jumalaa siitä, että emme ole niin kuin kaikki muut synnin tekijät. Kenties Jumalan sana ei ole kohdannut sydämemme pohjaa ja näyttänyt, mitä Jumala meistä todellisesti ajattelee. Jumalan anteeksiantokin tuntuu silloin vähäiseltä, ikään kuin itsestään selvältä. Jos Jumala on puhunut meille synnistä, olemme joutuneet katsomaan sydäntämme ja tajunneet, ettemme pääse pahuudestamme mihinkään. Magdalan Marian lailla olemme tajunneet, ettemme voi auttaa itseämme. Ajatuksemme harhailevat jatkuvasti samoilla poluilla. Olemme kiinni synneissämme. Teemme syntiä mielellämme. Ehkä meidän on todettava: en pääse kaunastani, katkeruudestani ja vihastani. En jaksa enkä tahdo antaa anteeksi. Kun katsomme sydämemme syvyyksiin, tajuamme jotakin siitä, mitä todellisesti olemme. Tai oikeammin sanottuna tajuamme sen silloin, kun katselemme Jumalaa ja hänen pyhyyttään. Uusi elämä armosta Kun Jumalan armo ja anteeksianto tuli Maria Magdalenan kohdalle, Jumala pyyhki pois kaikki hänen syntinsä. Tämä nainen sai takaisin puhtautensa. Kun Jumala puhdistaa, on niin kuin ihminen ei olisi koskaan syntiä tehnytkään. Meille ei enää lueta syntiämme Jumalan edessä, vaan meille luetaan Kristuksen vanhurskaus, hänen pyhyytensä ja puhtautensa. Itsessämme pysymme syntisinä loppuun asti, mutta Jumalan edessä Kristuksessa meillä on täydellinen armo, täydellinen puhtaus, täydellinen vanhurskaus. Maria sai takaisin ihmisarvonsa, ja hän sai aloittaa elämänsä uudelleen, hyvin konkreettisella tavalla. Eräässä laulussa on sanat: "Päästi Jeesus Marian alta kahleiden, tuli Mariasta aivan uusi ihminen." Hänestä tuli uusi ihminen Jumalan armon tähden. Näin on tapahtunut monille meistä. Sanomme sitä uudestisyntymiseksi. Toivottomia tapauksia ei ole Maria koki, mitä kristinuskon sanoma syvimmältään on ja mitä se vaikuttaa. Hän on voimakas todistus kaikille ihmisille kaikkina aikoina siitä, ettei kukaan ole niin kaukana Jumalasta ? emme me eivätkä meidän sukulaisemme tai työtoverimme ? eikä niin suurissa vaikeuksissa tai syvällä synnissä, ettei Jeesuksen anteeksianto voisi luoda uusia mahdollisuuksia hänen elämäänsä. Jokin aika sitten muuan mies, minulle hyvin merkittävä ihminen, joka on vakavasti sairas, sanoi: "Älä puhu minulle mitään Jumalasta. Minä olen täysin kylmä Jumalalle." Mieleeni tuli jo, että ehkä todellakin on näin, kunnes muistin Jobin puheesta: "Tuultahan vain ovat epätoivoisen sanat." Aloin ajatella, että kenties tämä ihminen sittenkin taistelee hengellisten kysymysten kanssa. Nyt sitten kuulin hänen vaimoltaan, että miehen mielen pohjalla on jotakin, mikä vaivaa häntä, jokin sana, jonka hän on saanut nuoruudessaan. Uskon niin, että Jumalalla on mahdollisuutensa niidenkin ihmisten elämässä, joihin me emme ylety, ja joiden kohdalla kaikki näyttää täysin mahdottomalta ja toivottomalta. Evankeliumi on Jumalan voima Evankeliumi on todellinen voima, suurempi kuin mikään muu. Tämän päivän kristityillä on paljolti sellainen käsitys, että Jumalan todellinen voima on Pyhä Henki. Näin ei ole, vaan Jumalan todellinen voima on evankeliumi. Pyhän Hengen voima annetaan meille tehtävää varten, mutta ensisijainen voimamme on se evankeliumi, jonka kautta saamme syntimme anteeksi. Evankeliumi vapauttaa meidät syyllisyydestämme ja menneisyytemme taakoista. Evankeliumissa on sellainen voima, jota ei ole missään muualla. Kuitenkin monet uskovistakin näyttävät halveksivan evankeliumia ja etsivän kaikkea muuta sen tilalle. Pyhä Henki on todellisuutta, mutta Pyhän Hengen ensisijainen tehtävä on juuri kirkastaa meille evankeliumi, ja kaikki muu tulee sen jälkeen. Evankeliumi tulee todelliseksi vain ihmisen sisäisessä avuttomuudessa. Evankeliumi kohdataan vain siellä, missä ihminen tajuaa pahuutensa, mutta ei voi mitenkään auttaa itseään. Magdalan Maria kelpasi Jeesuksen seuraan. Ajatelkaa nyt, että tämä nainen rupesi kulkemaan Jeesuksen seurueessa ja palvelemaan häntä, vaikka kaikki tiesivät, mikä ja millainen nainen hän oli. Luuletteko, etteivät ihmiset puhuneet? Luuletteko, ettei meitä olisi hävettänyt, jos tämä nainen olisi kulkenut meidän perässämme? Mutta Jeesus ei hävennyt Mariaa. Hän sai olla siinä joukossa, joka teki Jeesukselle palvelusta, ja hänen elämänsä muuttui täydellisesti. Sitten Maria joutui suureen koettelemukseen. Kun uskoa koetellaan Tosiasia on, että jokaisen usko tulee koetelluksi. Kun lähdemme uskon tielle, meillä on usein suuret luulot itsestämme. Niinpä meille usein käy niin kuin sanotaan virressä 414: "Seuraasi lähdin varmana / mielellä rohkealla / ja luulin, että polulla / pysyisin oikealla. / Vaan omin voimin hairahduin, / yhtenään kaaduin, kompastuin / ja häpeämään jouduin." Koettelemukset tulevat usein ulkoisten olosuhteitten välityksellä, mutta ne koskettavat aina myös meidän sisintämme. Jumala käyttää koettelemiseemme olosuhteitamme: milloin raha- tai perhehuolia, milloin sairauksiamme tai jotakin muuta. Joskus tuntuu, että elämän vaikeudet lyövät meidät maahan, ja me huudamme Jumalalle: "Minä en jaksa tätä, Jumala! Miksi sinä et auta? Minä en ikinä selviä tästä!" Joku sanoo: "Jumala, minä menen rikki, minä hajoan tähän paikkaan." Marian koettelemus Mariaa kohtasi hänen suuri koettelemuksensa silloin, kun Jeesus ristiinnaulittiin. Hänen ihmeellinen Mestarinsa, joka oli antanut hänelle uuden alun, oli nyt ristillä, kaikkien häpäistävänä. Luulen kyllä, ettei Marialle merkinnyt niin paljon se häpeä, mikä Jeesuksen päällä oli, eikä kenties se kärsimyskään, mikä Jeesuksen täytyi kestää. Luulisin - mutta sanon sen varovasti - että Marian päällimmäisenä kysymyksenä oli: "Mihin minä nyt joudun? Mitä minulle nyt tapahtuu?" Hänen elämänsä tuntui romahtavan siihen paikkaan. Emmekö mekin omissa kiusoissamme koe samalla tavalla? Jeesus on ikään kuin ristiinnaulittu, poissa pelistä. On niin kuin hän ei eläisikään, on niin kuin hän ei olisi mitään. Tunnemme valtavaa pettymystä, kun hän ei vastaa rukouksiimme. Hän ei auta meitä eikä ei tee sitä, mitä häneltä pyydämme. Kaikkein pahimpana hetkenä kysymme, onko tämä kaikki vain petosta. Onko Jumalan sana bluffia? Olenko uskonut jotakin joutavaa, vai onko uskollani totuuspohjaa? Mihin minä olen joutunut? Mitä minulle tapahtuu? Ymmärrämme ehkä jollakin tavalla Mariaa hänen tilanteessaan. Opetuslapsistakaan ei ollut apua. He olivat niin peloissaan, että he piileskelivät lukittujen ovien takana. Hekin luultavasti miettivät: "Mitä meille nyt tapahtuu? Käykö meille samoin kuin Jeesukselle?" Kukaan heistä ei käsittänyt mitään koko asiasta. He eivät ymmärtäneet, miten tällaista voi tapahtua tai mistä oli kysymys. Mekään emme aina ymmärrä, miksi elämässä tapahtuu niin kuin tapahtuu, ja mikä tarkoitus kaikella on. Eikä Jumala vastaa meille! Me emme näe emmekä tiedä hänen tarkoituksiaan. Joskus voimme nähdä pilkahduksen, usein emme sitäkään. Me vain kyselemme, ikään kuin meidän pitäisi Jumalan lailla tietää kaikki, mutta hän ei vastaa. Kärsimykseen kätkeytynyt Jumala Jumala on usein salattu Jumala, niin salattu, että hän on riippumassa ristillä, vaikka meidän mielestämme hänen pitäisi osoittaa voimansa. Järkemme sanoo, ettei hänen olisi tarvinnut joutua ristille tai että hän olisi voinut astua sieltä alas. Hän olisi voinut näyttää voimansa ja valtansa. Hän olisi voinut osoittaa, kuinka enkelitkin palvelevat häntä. Hän olisi voinut näyttää, miten uskovien rukouksiin vastataan. Jumala on kummallinen Jumala! Hän on niin salattu, että emme ikinä opi täysin tuntemaan tai ymmärtämään häntä. Jumala kätkeytyy elämämme vaikeuksissa ja kärsimyksissä tavoilla, jotka ovat meille käsittämättömiä. Hän ei useinkaan näyttäydy meille kunniassaan vaan alhaisuudessaan. Hän voittaa kärsimällä. Se on myös seurakunnan tie. Voitto ei ole siinä, että tapahtuu ihmeitä, sairaitten paranemisia ja monia tunnustekoja. Seurakunta ei koskaan elä niistä eikä voita niiden avulla. Ei Jeesuksen elämäntehtävä ollut sairaitten parantaminen, veden päällä kulkeminen tai leivän jakaminen nälkäisille, vaan kuolema ristillä. Meidän ei pitäisi koskaan sekoittaa näitä asioita keskenään. Kun Jumala antaa ihmeitä ja merkkejä, niin kiitos hänen nimelleen, mutta itsensä hän ilmaisee meille ristiinnaulittuna Vapahtajana. Se on meille käsittämätön asia, yhtä käsittämätön kuin Marialle, joka itki Jeesuksen haudalla. Maria itki Maria ei käsittänyt mitään, eikä hänellä ollut enää mitään. Hänellä ei ollut edes Jeesuksen ruumista, sillä sekin oli hävinnyt. Maria oli varma, että hän oli oikealla haudalla, koska hän oli nähnyt, mihin Jeesus oli pantu. Mutta ruumis ei ollut siellä! Raamattu sanoo, että se, joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Maria oli saanut anteeksi koko elämänsä, ja siksi hänen sydämensä oli kiintynyt Jeesukseen. Hän itki menetystään. Lisäksi Maria oli sisäisessä kriisissä, sillä se, mitä oli tapahtunut, oli hänelle käsittämätöntä, ja hän oli aivan yksin. Jakeessa 14 meille sanotaan: "Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen seisovan siinä, mutta ei tiennyt, että se oli Jeesus." Ei tiennyt! "Jeesus sanoi hänelle: 'Nainen, mitä itket, ketä etsit?' Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: 'Herra, jos sinä olet kantanut hänet pois, sano minulle, mihin olet hänet pannut, niin minä otan hänet.'" Jeesus seisoi siinä. Me kaikki itkemme elämässämme omia itkujamme. Itkemme avoimesti tai pakenemme yksinäisyyteen itkemään, sillä emme kenties ole koskaan tottuneet vuodattamaan kyyneliä toisten nähden. Joku kätkee tuskansa sisimpäänsä ja hänestä vain tuntuu pahalta ja vaikealta, mutta hän ei osaa edes itkeä. Jokaisen kokemus on pohjimmiltaan sama: jokin ahdistaa meitä sietämättömästi ja meistä tuntuu, että Jumalakin on meidät jättänyt ja hylännyt - "En tiedä, mihin ovat hänet panneet." Rakastan tätä Raamatun kohtaa sen tähden, että tässä sanotaan: "Jeesus seisoi siinä." "Jeesus seisoi siinä" Vaikka meistä joskus näyttää, että Jumala on kaukana, eikä kukaan kuule eikä ymmärrä meitä, niin kuitenkin Jeesus seisoo siinä. Luin kesällä kirjaa Paavalista. Kirjoittaja sanoi, että Paavali ei koskaan kadottanut uskoaan Jeesuksen rakkauteen. Ei koskaan kadottanut uskoaan Jeesuksen rakkauteen! Rupesin oikein miettimään, kuinka tämä asia on, sillä ihminenhän Paavalikin vain oli. Mutta kun hänen elämäänsä tutkii, niin tällainen tuntuma todellakin tulee. Meidän kohdallamme usko Jeesuksen rakkauteen merkitsee sitä, että silloinkin, kun meillä on täysin pimeää ja elämämme menee niin sekaisin, ettemme jaksa rukoilla emmekä pysty edes ottamaan Raamattua käteemme, uskomme, että Jeesus on siinä. Hän puhuttelee meitä tavalla ja toisella, mutta emme ehkä käsitä, että se on hän. Luulemme häntä kenties joksikin toiseksi tai ajattelemme mitä tahansa muuta, mutta päähämme ei pälkähdä, että Jeesus on siinä lähellämme. Mieleemme voi tulla virren säkeistö, joku voi tulla sanomaan jonkin merkittävän asian, jostakin radio-ohjelmasta voi kuulua tilanteeseemme sopiva sana ja niin edelleen. Ihmettelemme, kuinka tämä sana tuli tähän, mutta emme tajua, että Jeesus puhuu meille. Hän puhuu sanansa ja Pyhän Henkensä kautta. Jeesus koskettaa sanallaan Jeesuksen täytyi sanoa "Maria" eli puhutella Mariaa nimeltä. Vasta kun Maria kuuli tämän, hän kääntyi ja sanoi: "Rabbuuni", mikä merkitsee "opettajani". Maria oli ensimmäinen, joka näki ylösnousseen Jeesuksen, ja hänet valtasi suuri hämmennys. Hän ei lainkaan käsittänyt, mistä oli kysymys. Jeesus ei ollut aave, hän ei ollut henki. Hän oli todellinen, hänellä oli ruumis. Voimme ymmärtää, että Maria oli ihan sekaisin, sillä hän oli nähnyt, että Jeesus pantiin hautaan, mutta nyt Jeesus seisoikin siinä. Kun sanon, että Maria oli sekaisin, en tarkoita, että hänen mielensä olisi järkkynyt. Hän oli sekaisin sillä tavalla kuin ihminen on hämmentyessään niin täysin, ettei saa sanaakaan suustansa. Hän olisi halunnut koskea Jeesukseen, mutta Jeesus ei antanut. Se ei merkitse sitä, että ylösnoussutta Jeesusta ei olisi voinut koskea, sillä hänhän ojensi kätensä opetuslasten koskettaviksi. Mutta Jeesus ei tahtonut Marian jäävän kiinni tähän kokemukseen, vaan hän tahtoi Marian kuulevan ja ymmärtävän, mitä hän sanoi. Huomatkaa: Jeesus tahtoi Marian ymmärtävän, mitä hän sanoi. Usein mekin tahdomme hengelliseen elämäämme kokemuksia. Tahdomme jotakin, mikä valtaa koko tunne-elämämme. Monet haluavat armolahjojakin sitä varten, että saisivat jotakin, joka kohottaisi heidän tunne-elämäänsä. Jeesus kuitenkin pani etusijalle sen, että Maria kuulisi, mitä hän sanoo. Ennen kuin käsittelen tätä asiaa, tahdon pysähtyä hetkeksi siihen, että Maria sai nähdä Jeesuksen ylösnousseena, sillä Jeesuksen ylösnousemuksessa on myös meidän iankaikkisuustoivomme. Jeesus on noussut ylös, ja sen perusteella tiedämme, että mekin nousemme ylös. On yksi, joka on edelläkävijä. Perusteltu ylösnousemustoivo Puhuin eilen puhelimessa erään naisen kanssa ja jossakin välissä totesin: "Raamatussa sanotaan näin." Hän kommentoi: "Niin, Raamatussa, mutta kyseessähän on vain sinun uskosi." Tiedän tämän naisen kannattavan uutta uskonnollisuutta, jossa ajatellaan, että perille vie monia teitä. Siitä, mitä perillepääsy hänen mielestään on, minulla ei ole tarkkaa käsitystä, mutta jotakin erilaista se kuitenkin on kuin mitä kristinusko opettaa. Perusteltu ylösnousemustoivo on vain kristityillä, sillä meillä on Jeesus, joka on noussut ylös. Sanomme joka pyhä: "Minä uskon ruumiin ylösnousemisen". Tässä Jeesuksessa, joka seisoi haudan ulkopuolella, ristinkuolema näkyy häikäisevän kirkkaana. Jos Jeesus olisi jäänyt hautaan, kristinusko olisi suuri valhe. Paavali kirjoittaa: "Jos Kristus ei ole herätetty, teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne. Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut." "Mutta Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan." Meillekään ei lueta rikkomuksiamme. Siinä on meidän toivomme, toisenlainen toivo myös kuoleman edessä kuin niillä, joilla ei ole Kristusta. Meidän olisi syytä miettiä enemmän, mitä me uskovina todellisesti omistamme. Usein näkökenttämme kaventuu väkisin lähes olemattomiin. Jeesuksen risti - ainoa tie Isän luokse Jeesus tahtoi välittää Marian kautta viestin opetuslapsilleen. Tämä viesti oli hyvin erikoinen. Se on jakeessa 17: "Mene veljieni luo ja sano heille, että minä nousen minun Isäni luo ja teidän Isänne luo, minun Jumalani luo ja teidän Jumalanne luo." Huomasitteko, että Jeesus sanoo opetuslapsia veljikseen, vaikka tähän asti hän oli sanonut heitä ystäviksi. Ristinkuoleman tähden, sovituksen tähden, Jeesus voi sanoa opetuslapsiaan veljikseen. Meillä ei ole mitään muuta oikeutta sanoa Jumalaa Isäksemme tai Jeesusta veljeksemme kuin Jeesuksen ristinkuolema, joka on avannut meille lapseuden syntien anteeksisaamisessa. Nykyään sanotaan usein, että Jumala on kaikkien Isä, mutta Raamatussa ei missään sanota sillä tavalla. Vain Jeesus on ovi Jumalan lapseuteen. On väärin sanoa, että Jumala on kaikkien isä, sillä silloin ihmiset pitävät itsestään selvänä pääsyään iankaikkiseen elämään. Jumalan lapseus on mahdollinen vain Jeesuksessa, uskossa hänen kuolemaansa meidän syntiemme tähden. Opetuslapsia sanottiin veljiksi, mikä sisältää myös sen, että Jeesuksella oli anteeksianto näille miehille, jotka olivat jättäneet hänet. Raamattuhan kertoo, että Getsemanessa kaikki opetuslapset jättivät Jeesuksen ja pakenivat. Pietari tosin tuli ylimmäisen papin pihalle, mutta lähti sieltä itkien, koska hän oli kieltänyt Jeesuksen. Ainoastaan Johannes oli ristin juurella. Ajatelkaa, millainen seuraajajoukko Jeesuksella oli! Voimme kysyä, onko hänen joukkonsa tänä päivänä sen parempi. Olemmeko me parempia kuin opetuslapset? Emmekö ole nukkuneet monta kertaa, kun olisi pitänyt valvoa? Emmekö ole monta kertaa hävenneet Jeesusta? Emmekö ole monta kertaa paennet ja jättäneet hänet yksin? Emmekö ole tehneet näin lukemattomat kerrat? Näille miehille Jeesus sanoi, että he olivat hänen veljiään. Se sisälsi täydellisen anteeksiantamuksen. Jeesus sanoi myös: "Minä menen ylös minun Isäni luo ja teidän Isänne luo." Isä on myös Herra Meillä on Isä, jos meillä on Poika, mutta "jolla ei ole Poikaa, hänellä ei ole Isääkään", kuten Johannes sanoo kirjeessään. Jeesuksen Jumala on meidän Jumalamme. Haluaisin meidän ymmärtävän vielä sen, että toisaalta meillä on Isä, joka rakastaa, ja toisaalta meillä on Jumala, jonka edessä polvistumme ja jota kunnioitamme. On tärkeää, että meillä on Jumala, jonka edessä meidän on notkistettava polvemme. Meillä ei ole kaveria, vaan meillä on Isä ja Herra, nämä molemmat. Tarvitsemme tällaista Jumalaa, ja ovi tämän Jumalan luo on auki myös meille tänään. Se on auki, olimmepa missä tilassa tahansa. Jumala ei käännä selkäänsä yhdellekään, joka tulee hänen luokseen Kristuksen kautta. Jeesuksen voittamina Luvun lopussa sanotaan: "Magdalan Maria meni opetuslasten luo." Hänestä siis tuli Jeesuksen viestin viejä. Ei olisi tullut, jos hän ei olisi saanut anteeksi. Ei olisi tullut, jos hän ei olisi saanut kohdata elävää Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu ja ylösnoussut. Maria meni, kun Jeesus käski mennä. Mekin menemme, kun meitä käsketään, sillä edellytyksellä, että meillä on Jeesuksen armo. Kenellekään ei tulisi sanoa, että hänen pitää todistaa Jeesuksesta tai että hänen pitää tehdä jotakin hengellistä työtä. Me teemme työtä sitä mukaa kuin Jumalan armo valkenee meille. Jumala panee meidät tiettyihin tehtäviin ja avaa eteemme tien, jota meidän tulee käydä. Paavali perustelee omaa palvelustehtäväänsä sanoen: "Koskapa Jeesus Kristus on voittanut minut." Meistäkin tulee ihmisiä, jotka Jeesus on voittanut, niin ettemme voi päästä hänestä irti. Olemme hänen voittamansa niin kuin Magdalan Maria. Maria ilmoitti opetuslapsille sen, mitä Jumala oli käskenyt hänen ilmoittaa. Hän kertoi, että hän oli nähnyt Herran. Nähnyt Herran! Mekin olemme 'nähneet' Herran, kun olemme saaneet syntimme anteeksi. Emme ole nähneet häntä näillä silmillämme, vaan vielä todellisemmin ja syvemmin. Tiedämme, että Jumala on puhunut meille, sillä hän on puhunut sanassaan, ja hänen sanansa tulee meille kaikkein todellisimmaksi syntien anteeksisaamisessa. Jollakin tavalla koko kristinusko keskittyy Jumalan armoon, sen todellisuuteen. Voisimme puhua armosta monesta näkökulmasta, sillä lopulta elämässämme ei voi tapahtua mitään ilman armoa. Ruotsalainen laulujen tekijä Liina Sandel-Berg onkin kirjoittanut: "Armoa kaikk' on, armoa vaan, / jos mitä millon mä toimehen saan. / Jos koen voimaa, hehkua, tulta, / kaikki se vain, rakas Herra, on sulta. / Kaikki se vain, rakas Herra, on sulta." Aamen. Hiljennytään rukoukseen. Tahdomme kiittää sinua, Jumala, siitä millainen sinä olet, ja rukoilemme, että Pyhä Henkesi kirkastaisi meille sinut ja sinun armosi. Anna meidän nähdä sinun sydämellesi, anna meidän nähdä, mitä Golgatalla tapahtui. Anna meidän nähdä sinut elämämme ahdingoissa, ja anna nähdä silloin, kun aurinko paistaa ja kaikki on hyvin. Herra, elämämme tärkein asia on sinun tuntemisesi, ja se, että saisimme kasvaa sinun armossasi ja tuntemisessasi. Sitä me pyydämme Jeesuksen nimeen. Aamen. Takaisin